lauantai, 22. helmikuu 2020

Sähköpostiviestejä

Olen kirjautunut miehen sähköpostilla Helsingin Sanomien digipalveluun. Tämä mahdollistaa sen, että näen myös miehen sähköpostin. Ei sinne nyt mitään mielenkiintoista tule, mutta siellä oli vielä näkyvillä 10 vuotta sitten sähköinen kohtaaminen morsmaikun kanssa. Puhuttiin tisseistä ja kikkeleistä.

Ja tähän väliin pitää huomauttaa, että minulla ei ole ollut mitään seksiin viittaavaa toimintaa miehen kanssa. Nämä asiat hoidan yksin. Ja tahdoin kirjaani varten tavata paria ihmistä, jotka tulivat vastaan "naittosivuilla", mutta tulin siihen lopputulokseen, että se ei ole järkevää.

Tiedostan aika hyvin, miten sairaus vaikutta minuun. Tulen ylenmääräisestä hypomaniasta uhkarohkeaksi. Kihlasormukset haluaisin ostaa romaanilta, mustalaissormukset, mutta ei meillä niin hyvin mene, että kihloista olisi pelkoa. Välillä ajattelen, että eikö mies ymmärrä miten hyvi hänelle on käynyt, että minulle ei ole niin väliä hänen MS-taudistaan. 

En tiedä, että miten miehen ja hänen kihlattunsa elämä oli heidän 10 vuotisen suhteensa loppupuolella. Sähköposteissa oli eron jälkeinen viesti, jossa pohditiin Helsingin Sanomien tilauksen laitaa. 

Tiedän tehneeni väärin lukiessani näitä viestejä. 

perjantai, 21. helmikuu 2020

Mummoni

Mies on käymässä äitinsä luona Hämeessä ja minä olen kotona, koska huomenna tulee poikani yhdeksi yöksi luokseni yhdessä mummon kanssa, jonka luona hän on viettänyt hiihtoloman Pohjois-Karjalassa. Mies oli äkeä soittaessaan ja sanoessan, että oli myöhästynyt bussista, mutta soitti sen jälkeen, että anteeksi, kun oli äkeä. Mies on leikannut parran pelkiksi viiksiksi. Mies on aivan uudistunut. Hän näyttää mieheltä, joka on jäänyt 1970-luvulle, varsinkin kun takki on vakosamettinen puvuntakki. 

Minulla on ikävä mummoani, joka arvosti luku- ja kirjoitustaitoa, koska ei ollut käynyt muuta koulua kuin kiertokoulun, jossa opetettiin vain lukemaan ja kirjoittamaan. Dementoiduttuaan mummo muisti aina kehua, kuinka paljon olin käynyt kouluja, ja itseasiassa en vielä silloin ollut muuta kuin lukion ja kesken jäänyttä terveydenhuolto-oppilaitosta. Mutta myöhemmin olen siis opiskellut yliopistossa ja paljon. Jos mummo  eläisi ja olisi "järjissään", hän keittäisi kahvit ja me juttelisimme maailmasta, sillä mummoni tykkäsi luke paljon sanomalehti Karjalaista. Loppuajalla hän luki sitä suurennuslasin kanssa, koska ei muuten nähnyt. 

Nyt keitän kahvin yksin ja juon sen yksin. Ja televisio on auki. Siivoilin vähän, kun äitini tulee huomenna. 

keskiviikko, 5. helmikuu 2020

Taas kriisi

Jälleen yksi mies on tehnyt sen havainnon, että kotityöt eivät kiinnosta minua. Ja minä mieluummin kirjoitan siitä kuin teen asialle jotain. Itseään toteuttava ennuste. Tämä mies saa minun puolestani muuttaa luotani joko äitinsä luo tai jäädä Helsinkiin, kun minä menen tekemään filosofian pro gradua Tampereelle. Elän siellä sitten yksin. Minusta tuntuu, että olen valmis ”vaihtamaan maisemaa” ja aloittamaan uudestaa – nyt Tampereella.

Olin valmis menemään kihloihin ja naimisiin hänen kanssaan, mutta ei häntä kiinnosta sellainen. Olen ”ihan kiva” ja kohta en oikeastaan edes sitä.

maanantai, 20. tammikuu 2020

Suhteet

Entinen aviomies kävi, kun tarvitsi apua KELA:n papereiden kanssa. Kysäisi ja kertoi, että afrikkalainen vaimo ei saa Suomessa rahaa Kelasta. Kyse oli asumistukipäätöksestä ja asumistuen takaisinperinnästä. Jälleen kävi niin, että mies luuli tietävänsä asiat paremmin kuin minä. Mutta annoin valua kuin veden hanhen selästä, että kun ei ole minun asiastani, niin menköön miten hän haluaa. 

Käydessään mies ei sanonut mitään siitä, että meillä oli niin sekaista. Ei toki enää, kun talossa on mies. Mies joka juuri nyt mittaa sängyn pituutta, koska aiomme muuttaa huonekalujen järjestystä. 

Omat kirjat kiinnostavat ja nyt minulla on aikaa tehdä niitä, koska olen työkyvyttömyyseläkkeellä - siis lopun elämäni! En oi hypomanian tai manian vallassa mennä minnekään töihin sillä tavalla, että minulla olisi kuukausipalkka, mitä se olis n. 2500 €, koska se on jo nähty, että kaksisuuntainen mielialahäirö oireilee niin, että se sotkee kaikki sosiaaliset kuviot. Hiljaisesta tarkkailijasta tulee omasta mielestään energinen ideatahdas - ja toisten mielestä ne eivät ehkä ole niin hyvi ideoita. Tuolla "tavallisessa" työelämässä, kuten koulussa tai päiväkodissa,. jonne olen kouluttautunut. 

Minulla on 2 kirjaa, joita kirjotan. Ikää tulee tänä vuonna olemaan 50 vuotta, joten ne jäänevät minun ainoiksi kirjoitkseni. Tietä on vielä pitkälti, että niistä valmista tulisi, mutta matka on mukava. Huomasin eilen, että WORD-ohjelmalla saa toiminnon, jossa miellyttävä-ääninen naisääni lukee tekstin ja sen voi kuunnella luureilla. Ajattelin hommata kaikista halvimman bluetoothkaiuttimen, jotta voin avomiehelle esitellä, mitä olen kirjoittanut. Makaisimme yhdessä sängyssä vierekkäin ja hän antaisi minulle kommentteja. Mies nimittäin sanoi minulle, kun puhuin kirjoittamisestani, että kirjoita sitten ne kirja (2) nopeasti, että hän pääsee sovittamaan niitä. Minusta se on hyvä asia avomiehen sanoa avovaimolle.

Meidän välinen suhde on selvästä muuttunut. En voi olla se "nynneröä", jota kuka tahansa voi potkia, ei mies yritä ns. henkisesti minua potkia, mutta haluan ainakin sanoa minkä värinen se kaappi on, niin että voimme keskustella asiasta, jos en ihan tarkkaan sano sen paikkaa. Voin sanoa: "Se punainen kapistus." Olen ollut taideyhdistyksen teatteripajoissa. Improileminen ja kontaktinotto on jäänyt päälle ja niinpä olen kotonakin vähän ärhäkkä, mutta en tosissani. Olen sanonut miehelle, että nyt en ole ihan tosissani ja toivon, että hän on sen ymmärtänyt. En ole varma haluaisinko takaisin ne päivät, jolloin hän sanoi, että minun kanssni on hyvä olla. Koska nyt en ole varma onko hänen hyvä olla, koska hän äyskii. Ja poika äyskii, koska on teini-ikäinen. Mutta minun on hyvä olla, koska minulla on tekemistä muutenki. On pari käsikirjoitusta ja opintoja (draamakasvatus ja suomen kieli). Opiskeleminen on ollut aina se, mikä on kannatellut ja vienyt elämääni eteenpäin. 

Ei se niin helppoa ole olla parisuhteeessa miehen kanssa, jolla on MS-tauti. Meillä on yhteinen harrastus- ja opiskelupohja teatterin kanssa. Hänellä lukiossa ja yliopistossa, minulla kansanopistossa ja opettamassa kansalaisopistossa. Mutta ne mahdollisuudet, mitä voimme tehdä, kun olemme lähes 50-vuotiaita kumpikin ja emme ole työelämässä. Hän väsyy. Minä voin innostua ja pitää silloin varoa, ettei lupaudu kaikkeen mukaan. On kuin olisin epäkunnossa oleva patteri: välillä liian kuuma, välillä liian kylmä. Toimin mielenterveysyhdistyksessä ja kuntoutujien teatteripajatoiminnassa. Minulle tuli mieleen, että välillä käyttäytymiseni muistuttaa äitini käyttäytymistä, kun hänellä oli väkivaltainen mies, jota hän kuitenkin rakasti. Eikä minun mieheni ole väkivaltainen. Mieheni ei voisi olla väkivaltainen vaikka haluaisi, koska hänellä on MS-tauti.

 

perjantai, 3. tammikuu 2020

Huonosti menee rakkaudessa ja hiljaa pitäisi olla!

Hän ei halua, että minä kosketan häntä. Hän pelästyy, jos vuoteessa kosketan, kun olemme menossa nukkumaan. Hän ei halua, että minä puhun hänelle niin paljon, minun pitää olla hiljaa, koska siitä hän pitää (tämä käsky eli pyyntö tuli tänään). Häneltä ei saa eroottista ikävää eli seksiä. Ymmärrän, että hän on vihainen, kun joutuu tiskaamaan ja tekemään ruokaa enemmän kuin oman osansa, mutta minulle tuli jo tänää sellainen olo, että olenko minä hänelle vihainen, kun en puhu. En ollut päivällä vihainen, mutta nyt olen.

Luen Vox-nimistä kirjaa, jossa naisille laitetaan laite, joka sallii heidän puhua vain 100 sanaa päivässä. Se kai sitten olisi hänenkin unelmansa. 

Alä koske.
Älä puhu
.

Näitä pitäisi totella, liittyy kuulema siihen, että hän on hämääinen. Oikeastaan ymmärrän hänen ex-kihlattuaan. En tiedä tultiinko tähän alamäkeen meillä sen vuoksi, kun eilen puhuttiin siitä, että kun kissa hommattiin, lapsi laittoi päivämäärän kalenteriin ja sitten kissa tuli juuri sinä päivänä, vaikka se ei ollut mitenkään tiedossa silloin. Vitsailin, että jos minäkin pistän kalenteriin hääpäivän, niin tuleeko sekin. 

Olen katsonut Facebook-päivityksiä, vanhoja. Hävettää.

Taidan tämän puhumisongelman ratkaista sillä, että kuuntelen korvalappustereoilla musiikkia koko ajan, enkä ole enää kohtelias ja jaa aikaani hänen kanssaan. Sydän valmistautuu jopa jättämään hänet. Jos siis en todellakaan ole se oikea ihminen hänelle. Jos hänen on helpompi olla ilman minua, joka puhun niin paljon

  • Solana

    Taiteita harrastava työkyvytön lähes 50 v nainen, jolla kaksisuuntainen mielialahäiriö ja MS-tautia sairastava avomies sekä sijaisperheessä asuva teini-ikäinen poika.