Mies on minulle enemmän kodinhoitaja kuin rakastettu. Vaikka kyllä meillä pitää jossain sitä rakkauttakin olla, kun on yhteinen lapsi. Rakkaus ei vaan kupli romanttisena juonteena meidän arjen ympärillä. Minä katson kauniita ja rohkeita, että olisi edes jotain kuohuntaa. Mies hoitaa vauvan ja minä opiskelen.

Ollaanko me sitten onnellisia? Ollaan omalla tavallamme. Me ainakin miehen puheiden mukaan valmistaudutaan elämänmittaiseen avioliittoon eli mies ei ainakaan haikaile koskaan eroa. Voi johtua kulttuurieroista. Synnytyksen jälkeen olin psykiatrisessa sairaalassa diagnoosilla synnytyksen jälkeinen psykoosi. Nyt syön lääkkeitä, että mieliala pysyy tasaisena. Eroanko minä sitten toisista ihmisistä paljon? Tuskin, ei se päälle näy. Miehen kanssa pitää puhua englantia, koska hän ei vielä osaa suomea. Joskus on vähän yksinäinen olo ja yritän hukata sen opiskeluasioihin.