Minun pitäisi jämäköityä kaikkien töitteni kanssa, mutta sisältä olen mustaa pimeää softaa. Tuntuu siltä, että vellon johonkin suuntaan vailla tiettyä ja oikeaa päämäärää. Se musta pimeä softa sisälläni on sitkeää ja tarttuu kiinnni mihin tahansa.  Tuntuu kuin iho huutaisi, että ei saa koskettaa minua. Olen epänormaali, itseään hallitsematon möykky, jossa painoa riittää liikaa.

Kaikki ystävät ovat kadonneet, jos niitä koskaan on ollutkaan. Yhden teologin luona kävin kahvilla eräänä vuonna, mutta se ei johtanut mihinkään sen pidemmälle ystävyyteen. Hän oli sokeutumassa enkä minä tiennyt enää kuinka lähestyä häntä. Lisäksi nämä kaikki ystävyyden oraat tuntuivat olevan aina jotenkin normaalista poikkeavia, kuten minä.

Mistä tähän valoa ja energiaa??