Kävin tapaamassa aamulla psykiatrista sairaanhoitajaa, omaa hoitajaani. Sen jälkeen istuin kaupungilla kahvilla kahviloissa ja vain katselin, mitä ympärillä tapahtui. Kaupassa huomasin, kuinka lihava olen ja vanhentunut. Ja paluuta siihen entiseen, nuoruuteen ei enää ole. Se portti on suljettu ja lukittu lopullisesti. Parin viikon kuluttua on hoitaja-aika diabeteshoitajalle ja ravintoterapeutille. Samana päivänä aikaisin aamulla. Joudun heräämään jo klo 5.40 ehtiäkseni terveyskeskukseen. 

Tänään saan polkupyöräni huollosta, siinä oli takapyörä rikki.

Kansalaiskahvilan ulkopuolella minua jututtu vanha työtoveri, joka oli humalassa. Hän muisteli vielä työaikaa ja pomoa, joka oli todella omituinen. Mutta siinäkin työpaikassa minun mielenterveyttäni epäiltiin. Luulen, että minulla juuri silloin oli taas vauhti päällä. Normaalisti vauhti on ollut vain lievästi enemmän sosiaalisuutta ja lennokkuutta ajatuksissa. Lähdin siitä paikasta pois potkut saaneena saatteella, että minun pitäisi käydä psykologilla. Ja kyllähän minä olen käynytkin jo ennen diagnoosin saamista.

Tänään en ole tehnyt mitään opintoihin kuuluvaa, vaan ollut vain kaupungilla. Eilisen ja toissapäivän olin kotona lapsen kanssa.

1581274.jpg

Kahvilassa istuessa oli jotenkin niin ontto olo, tyhjä ja pönttöpäinen fiilis. Kuumakin on, kun kevät tulee enkä ole varustautunut sen mukaisesti. Ostin itselleni kirjakaupasta ruutulehtivihkon, jos vaikka tulisi taas jotain kirjoitettua siihen. Päiväkirjaa en enää pidä, vaan kirjoitan asiani suoraan blogiin. Joskus elämän aikana haaveena oli teatteriura. Aika meni sen ohi, en kuitenkaan ollut täysin lahjaton. Sen jälkeen on tullut tuo kirjoittaminen. Diagnoosin jälkeen en ole kyllä mitään kirjoittanut enää. Toisaalta tuo tekstijakso on aina liittynyt "vauhtiin", joka on ollut päällä. Kerran lähetin tekstejäni levy-yhtiön osoitteeseen ja sairaana ollessa olen ollut varma, että he ovat niitä tehneet kappaleiksi asti. En tietenkään säästänyt itselläni omia tekstejäni, joten asiaa ei voi tarkistaa. Siksi vaarallista tuo kirjoittaminen, että voisi pistää kysymysmerkin itsensä päälle miettiäkseen, missä mennään. Nyt voisi kuitenkin miettiä vain synopsista omalle jutulle, joka olisi romaani, sitä en ole kokeillutkaan koskaan. Runoja on syntynyt näytelmä teatterikorkeakoulun dramaturgiohjelman pääsykokeisiin (pääsin toiseen vaiheeseen n. 120 haki ja 26 pääsi) ja novelleja, jotka jo tulivat kerran takaisin kustantajalta. Ehkä kirjoittaminen ja sairaus jotenkin liittyvät yhteen. Mutta kirjoittaminen ei välttämättä johda kuitenkaan sairastumiseen. Omaa tarinaansa on hauska kutoa eteenpäin.

Ketipinoria menee nyt 400 mg illassa.

Lapsi on koko elämäni valo ja kirkkaus. Täysin ja kokonaan. Lasta katsoessa unohtaa kaiken muun. Vanheneminenkaan ei tunnu lapsen kanssa niin pahalta.