Juhannus meni rauhallisesti kotona ollen. Lapsi nauroi ja oli iloinen ja aikuiset söivät hyvin. Lohta ja kassleria meillä meni. Alkoholiahan meidän perheessä ei käytetä lainkaan. Pari vuotta sitten pihalla oli jotain juhannuksen juhlijoita, mutta tänä vuonna saatiin olla ihan rauhassa. Koko talo oli hiljainen. Vähän ketutti se, että sunnuntaina ei päässyt lukemaan Hesaria, kun on siihen tottunut. Onneksi perjantaina tuli tv:stä ihan kelvollinen Star Trek elokuva, jonka katsoin loppuun, vaikka se kesti 22.15 asti. Normaalistihan menen nukkumaan klo 21.00 radion sykkeeseen. Tänä aamuna herätessä oli makuuhuoneessa valtavan kuuma. Ei ihme, että mies tahtoo nukkua ikkunat ja parvekkeen ovi auki. Valittelee kuumuutta, vaikka on tullut Afrikasta jossa käsittääkseni vielä kuumempaa. Uimaan ei vielä päästä, kun vedet ovat sen verran kylmät. Saa nähdä miten onnistuu lapsen vieminen järven rannalle. Isä ei osaa uida, mikä on suuri vahinko.

Huomenna on taas diabeteshoitaja. Sokeriseuranta, kolmen päivän ruokapäiväkirja ja katsotaan vähän jalkoja.