Miehelle tuli postissa tieto, että hän pääsee suomen kielen kurssille yliopistoon. Se oli hyvä tieto. Kurssi alkaa 18.8. ja samaan aikaanhan pojan täytyy päästä päivähoitoon, koska mies ei enää ole hoitamassa häntä kotona ja minulla on omat opiskeluni. Tieto päivähoitopaikasta tulee elokuun alussa. Eli tämän kuukauden vietämme vielä lomaa kaikki.

Tänään söin yliopistolla metsäsienikeittoa, jossa 330 kcal/4 dl. Eilen söin juustopaprikakeittoa, jossa 220 kcal/4 dl ja toissapäivänä tomaattiperunakeittoa, jossa 120 kcal/4 dl. Valitsen keiton, koska siinä on vähiten kaloreita ja se on maistuvin ruoka tarjonnasta. Liharuoat ovat jotenkin niin mauttomia. Tai lihaa niissä on vähän. Normaalisti juon lasillisen piimää, mutta tänään jouduin ottamaan kotikaljaa, koska rasvaton piimä oli loppunut. Söin ateriani ulkona ja se oli oikein hyvä hetki. Kotosalla syön kyllä lihaakin. Eilen illalla käytiin koko perhe kaupassa ja ostettiin kasslerin pihvejä. Myös poika oli mukana ja käveli koko matkan, mennen tullen noin 2 km luulisin. Illalla pojalle sitten maittoikin uni mieluusti.

Perjantaina jälleen diabeteshoitaja. Katsotaan jalat.