Soitin miehen maan konsulaattiin Ruotsiin. Siellä oli ruotsalainen mies palvelemassa. Ja hän sentään kuunteli ja vastasi kysymyksiini. Hän sanoi, että mies voisi saada syntymätodistuksen sukulaisten kautta kotimaastaan. Ongelma vain on, että niitä sukulaisia ei ole siellä enää. Ovat muuttaneet sotaa pakoon naapurimaihin. Sitten soitin maahanmuuttovirastoon Suomessa ja siellä oli ystävällinen palvelu. Siellä arveltiin, että kai lähetystö auttaisi tuollaisessa syntymätodistus asiassa Saksan kauttakin. Antoi puhelinnumeron ulkoasianministeriöön, mutta siellä eivät osanneet auttaa ollenkaan. Maahanmuuttovirasto kertoi, että voivat harkita uutta ulkomaalaispassia, jos oman maan passia ei saa. Se oli jo vähän vihreää valoa. Illalla olin nimittäin jo todella paniikissa kun kuvittelin, että minun pitäisi jäädä yksin lapsen kanssa Suomeen, sillä ulkomaille muuttaminen miehen perään, se ei vaan onnistu. Määränpäämaa olisi Nigeria (ei miehen synnyinmaa). Yksin voisin lähteäkin kokeilemaan hommaa, mutta en lapsen kanssa. Lapsen pitää saada turvallinen asuinympäristö ja hyvä koulutus. Yksinjääminen lapsen kanssa olisi katastrofi. Jos joudutaan tekemään valitus kielteisestä päätöksestä, niin tokihan sinne sitten tulee se, että sairastan bipoa ja en tule toimeen, jos joudun jäämään yksinhuoltajaksi lapsen kanssa. Helpotti sen ulkomaalaisviraston puhelun jälkeen. Vaikka olen soittanut sinne sun tänne ja ulkomaille, niin puhelinlasku ei ole kohonnut kuin yhden euron verran.

Eilen soitti lehdenmyyjä ja tarjosi Aku Ankkaa. Kerroin, että meidän lapsi on vielä niin pieni ettei Aku Ankkaa tarvitse ja meillä on laukullinen entisiä Akuja, jotka tulivat pari vuotta sitten minulle. Sitten ehdotti Nalle Puhia, mutta torjuin senkin. Hyvinhän meidän poika lehtiä ja mainoslehtisiä katselee, mutta en usko, että se sarjakuvista vielä mitään tajuaa. Kun täyttää kolme, niin sitten. Ensi kuussa täyttää vasta kaksi. Ennen puhelun loppua kerkesin kysyä myyjältä Parnassolehdestä ja häneltä löytyi se valikoimista. Otin 5 nro:n määräaikaistilauksen hintaan 23 €. Yhden lehden hinnaksi jää 4.60 €, kun se kaupassa maksaa 6.90 €. Olisin ehkä ottanut jopa pitemmänkin jakson, mutta tuo oli se, mitä hän ehdotti. Lehtiapajalla vuoden lehdet olivat hintaan 41.20 €, joten tuo ottamani tilaus tuli todella paljon halvemmaksi.