Soitin tänään miehen lähetystöön Saksassa. Virkailija oli tosi tyly. Sanoi vain, että pitää tulla toimistoon puhumaan asiasta, he eivät voi mitenkään asiaan auttaa. En edes saanut varsinaista kysymystä esitettyä, että miten me voidaan saada syntymätodistus, joka tarvitaan passia varten. Lähetystön päästä tuli luuri korvaan. Tosi törkeätä käytöstä. Jos meillä ei ole tarvittavia dokumentteja mukana, kun mies menee lähetystöön, niin eihän sieltä sitä passia silloin tule. Ja nyt vaikuttaa siltä, että sen passin varassa on Suomeen jääminen. Mitä minä teen lapsen kanssa jos jään yksin? Nyt lääkkeet ovat vielä sellaiset, että niistä ei tule tokkurainen olo, mutta entä jos lääkkeet vaihtuvat? Miten minä silloin hoidan lapsen yksin? Suomessa ollaan totuttu siihen, että viranomaiset toimivat ystävällisesti ja selittävät asiat, mutta muualla kohtelu on edelleen törkeätä. En yhtään ihmettele, että mies on lamautunut tuollaisen käytöksen jälkeen siihen, että hän odottaa että saa uuden ulkomaalaispassin ja voisi päästä työhön ja sen jälkeen hakea Afrikasta passin. Tämä on umpikuja missä me nyt ollaan. Aikaa on tammikuun loppuun asti. Sen jälkeen kieteisestä päätöksestä voi valittaa ja sen käsittely kestää n. vuoden. Mutta sinä aikana mies olisi jälleen tyhjän päällä eli hän ei voisi esim. käydä töissä.

Eilen aloin lukea J.M.Coetzeen kirjaa Michael K:n elämä, joka sijoittuu Etelä-Afrikkaan. Olo oli todella lohduton, kun päähenkilö ja hänen äitinsä jäivät kodittomiksi. Herätti pelkoa se, miten miehen käy, jos hänet viedään takaisin Afrikkaan meidän perheemme (minä, lapsi ja mies) luota ja hän on siellä rahattomana. Sitten kun päähenkilö oli hylätyllä autiotilalla ja eli todella askeettisesti, se meni jo tavallaan  yli eli ei luonut mielikuvaa enää afrikkalaisesta elämästä. Minä niin toivoisin, että me saisimme olla yhdessä kaikki kolme, sillä lapsi tarvitsee isän ja minä miehen.

Minä olen todella huolestunut ja vähän lamaantunutkin tästä tilanteesta. Voiko tässä enää olla rukoilematta? Pakko kai ottaa tuleva vastaan sellaisena kuin se tulee.