Aamulla myöhästyttiin päiväkodista, kun bussi oli mennyt rikki ja piti odottaa pysäkillä varabussin tuloa. Lapsi jäi päiväkodin pihaan ja heti siitä lähti omille leikeilleen touhun tohinaan. Päiväkotitädeille selitin, miksi oltiin myöhässä ja täti sanoi, että oli jo ajatellut soittaa meille. Minulla ei ollut päiväkodin lastenryhmän numeroa kuin kodin seinällä, en ollut sitä puhelimeeni laittanut niin en voinut soittaa. Perille kuitenkin onneksi päästiin joskin 1 h 20 min myöhemmin kuin normaalisti. Vähän välillä pelottaa, että mitä ne hoitajat ajattelevat meidän perheestä. Tulee ajatus, että onko sitä tarpeeksi hyvä äiti lapselleen. Vaikka lapsi onkin minun elämäni tarkoitus nyt. Kai se on jotain omaa epävarmuutta nyt.

Eilen illalla yhtäkkiä masensi valtavasti. Tajusin, että minulla ei ole  ystäviä ollenkaan nyt. Se pisti mielen matalaksi. Plus tietenkin huoli siitä, että saako mies jäädä Suomeen. Jos ei, niin olen todella pulassa. Mies osaa pitää hyvän kurin lapselle. Itkut loppuvat leikkiin. Mies on oikein hyvä isä pojalle. Ja sittenkin meitä silloin alussa poliisi epäili lumeliittolaisiksi. Tuollainen satuttaa. Minä kun rakastan miestä ja hän on valtavan hyvä isä lapselle - aivan kuten silloin odotusaikana lupasi. Hoitaa sen ja tämän tuosta vaan. Vaikka eräänä päivänä hän sanoikin, että tahtoisi 2 vko:n lomalle lapsesta. Luulen, että parin päivän kuluttua hän jo kaipaisi lasta ja olisi huolissaan siitä, miten tämä voi vieraiden hoidossa. Päivähoitoon on mieskin tottunut ihan hyvin ja luottaa niihin ihmisiin kuten minäkin.