Niinpä viikonloppu menee Mustanaamio-lehtien parissa. Ensimmäiset 10 kpl riittivät vain perjantai-illaksi, joten kipitin kirjastoon hakemaan lisää lauantaina. Luinhan minä toki 2 kpl Mikko Mallikas kirjoja lapselle, kun hän sitä toivoi. Myönnän, että sarjakuvat eivät todellakaan anna mitään hyvää maailmankuvaa, mutta niitä minä olen lapsena lukenut. Enimmäkseen poikien sarjakuvia. Olin aikamoinen poikatyttö. Ja sitten kun opin lukemaan, oli minulla aina kirja mukana. Siis ihan joka paikassa. Karkasin omaan maailmaani, jossa ei ollut niitä murheita, joita vanhempien ja koulutovereiden kanssa oli. Peruskoulun jälkeen menin musiikkilukioon, joka oli 130 km:n päässä kotipaikkakunnaltani. Pääsin pois kodista, jonka ilmapiiri oli väkivaltainen. Isä oli silloin jo lopettanut juomisen liityttyään AA-kerhoon, mutta väkivalta jäi kuitenkin vielä päälle. Vanhempani maksoivat elämisen ja olemisen, sillä heillä oli rahaa siihen, koska heillä oli oma yritys. Toki minäkin siellä työskentelin palkkaa vastaan viikonloppuisin, kun olin kotona käymässä. Musiikin sijaan oikea paikka olisi minulle ollut ilmaisutaidelukio, jossa olisi paneuduttu teatteriin. Siitä olisi ollut hyötyä jatkossa. Musiikissa en ollut erityisen lahjakas, vaikka soitin viulua ja koulun musiikkinumero oli aina 10, mutta musiikkiopiston piirissä musiikki ei kiinnostanut. Se oli liian teoreettista. Se siitä musiikkilukiosta kuitenkin jäi hyväksi, että ensimmäisen kerran minut hyväksyttiin joukkoon ja nykyisin kuuntelen mieluummin klassista musiikkia. Pari vuotta sitten minulla oli kausikortti kaupunginorkesterin konsertteihin (silloin tulin raskaaksi!) ja nautin siitä kovasti. Mielenterveydenhoitaja-opinnot lopetin, koska minusta tuntui, että en jaksaisi tehdä sitä työtä ilman perheen tasapainottavaa vaikutusta. Kai minulla oli jo silloin sisäinen intuitiivinen näkemys siitä, että jotain on vinossa. Olin ½ vuotta kaupan kassalla Helsingissä, kävin interrail-matkalla ystäväni kanssa ja palattuani menin kansanopiston näyttämötyönlinjalla. Sain lähtiäislahjan opettajilta kurssini parhaana. Ja kuitenkaan en päässyt teatterikorkeakouluun sisälle, kuten "ne toiset" tuntemani ihmiset. Olin kansanopiston jälkeen vuoden opettamassa lasten ja nuorten teatteriryhmiä kotikaupunkini kansalaisopistossa. Ja nämä kaksi vuotta olivat elämäni parhaat. Sen jälkeen opiskelin toisessa kansanopistossa atk:ta ja viestintää avoimessa yliopistossa ja se oli todella kurja vuosi. En kuulunut ollenkaan niiden ihmisten joukkoon, eikä minulla ollut yhtän ystävää siellä. Se hyvä puoli asiassa kuitenkin oli, että tupakointi loppui sinä vuonna, koska minulla ei ollut enää rahaa, eikä hauskaa seuraa, jonka kanssa polttaa. Sitten olin vielä vuoden opiskelemassa kauppaopistossa merkantiksi ja sen jälkeen luin avoimessa yliopistossa filosofiaa. Filosofiahan oli kolahtanut minuun jo yläasteella, kun jostain syystä etsin kirjastosta sen filosofian hyllyn. Minulla oli tarve nähdä asiat laajemmin ja ajatella eritavalla. Olin kai jo heti yläasteen alun jälkeen poikkeava nuori suhteesas muihin. Se musiikkilukio opetti kuitenkin onneksi hyväksymään itseni. Sitten pääsinkin opiskelmaan yliopistoon lastentarhanopettajaksi ja jatkoin siitä vielä samaan syssyyn lukemaan filosofiaa lisää. Minun ei tarvinnut edes mennä filosofian pääsykokeisiin.

Mutta nyt siis viikonloppu pitää sisällään sarjakuvalehtiä, joissa on huono maailmankuva ja seksistinen asenne naisiin.