Huomenna pitää mennä aamulla 8.30 silmänpohjakuvaukseen. Mies joutuu viemään itse pojan päiväkotiin. Voi olla että siinä menee puolipäivää ettei näe mitään, kun silmää laajennetaan jollain tipoilla. Ohjelappusessa sanottiin, että omalla autolla ei saa tulla. Päiväkodista pyysivät, jos lapsi voisi olla lyhyempää päivää nyt, kun hänellä on niin valtaisa nuha. Kuulema hengittäminen vaikeaa nukkuessa ja syöminen kun räkää on niin paljon. Pojalla ei ole kuumetta, niin eivät voi vaatia, että olisi poissa koko päivän.

Palautan kirjastoon Juhani Branderin kirjan Lajien tuho. Aloitin lukemaan sitä, mutta loppuun en koskaan pääse. Siinä on novelleja. Pidän nopeasta kertomisen tyylistä, mutta aiheet ja käsittelytapa ovat loukkaavia. En pitänyt siitä, että irvailtiin a) uskontoa, b) terapiaa. Pari kolme lyhyttä novellia luin, mutta sitten päätin, että ei minun ole pakko näitä lukea, kun ne käyvät oman maailmankatsomukseni ja -käsitykseni päälle. Yleensä aina luen kirjat, jotka olen kirjastosta lainannut, mutta nyt on niin paljon muutakin, jota pitää tehdä, että katsoin voivani lopettaa kirjan kesken. Toinen kirja jonka palautan puoliksi luettuna on Alexander McCallSmithin Unien Magnus. Se oli yksinkertaisesti niin tylsä, että ei tule luettua. Sama kirjailija on tehnyt Afrikkaan sijoittuvia naisyksityisetsivä kirjoja, joista olen lukenut ensimmäisen. Se oli ihan viihdyttävä. Mutta tämä Eurooppaan sijoittuva kirja on vähän niin ja näin. Sitä vastoin sain kirjastosta Juha Itkosen uusimman kirjan ja se nyt vaikuttaa paljon paremmalta kuin nuo kaksi. Yleensä minulla mania/hypo/flow-vaiheessa ilmestyy kirjoja kirjastosta vähän liikaakin. Näin kävi OKL:n aikana. Palautin keväällä, kun piti muuttaa aina opiskelija-asunnosta pois kirjastoon n. 50 kirjaa. Kokemuksesta oppineena tässä nyt vältän sen. Iltaisin olen lukenut edelleen maanis-depressiivisen psykologin muistelmakirjaa ja se kyllä pitää otteessaan. Menee sekaisin se, miksi luen kirjaa, koska mielenterveydenhoitajaksi opiskellessa luin niitä oppimisen vuoksi. Nyt olen itse kohde.

Lainasin kirjastosta myös klassista, afrikkalaista, jazz ja gospel-musiikkia. Niitä ollaan illalla kuunneltu, kun käyn läpi tietokoneella kirjoituksiani.