Minä olen ensisijaisesti pedagogi (varhaiskasvatus) ja sitten opettaja (filosofia, psykologia, uskonto). Kertaan varhaiskasvatuksen asiat kriittisesti kirjoja lukien ja tutustun ensin filosofian didaktiikkaan, sitten uskonnon ja lopuksi psykologian. Ilman tätä itsetuntoni on nollissa.

Toissijaisesti toivon, että oma psyykkinen tilanne ei enää koskaan vie mielisairaalaan.
1929930.jpg
Mutta toimettomanakaan en osaa olla. Flown täytyy tulla, koska muuten en saa mitään aikaiseksi. Lääkkeiden ottamista illalla en koe nöyryyttäväksi. Se on vain osa arkirutiineja. Lisäksi pitää olla koko ajan hyvä hoitosuhde johonkin psykiatrian puolelta. Lapsuudessa on niin paljon töhnää, että olisi joskus hyvä käsitellä se ´pois´, mutta tuo töhnä ei vaikuta mitenkään tähän kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Se ei johdu lapsuuden traumoista vaan on puhdasta aivokemiaa - näin olen ymmärtänyt. Nyt täytyy luoda perusta, jonka varaan voi aloittaa työuran (niin, se on siirtynyt minulla näin myöhäiselle iälle. Puhelinmyyjän uraa tuskin voi pitää mitenkään merkittävänä saavutuksena. Hyväntekeväisyyttä ja lehtiä, kun on ´niin kaunis ääni´.) Tahdon yliopistosta valmistumisen jälkeen olla varma siitä, että todella osaan asiat. CV voi olla kaunis ja totta vain silloin, kun kokee elävänsä sen todeksi itsekin.

Isäni käytti paljon alkoholi ja oli mitä todennäköisemmin itsekin maanidepressiivinen. Monella se peittyy alkoholinkäyttöön. Itse olen absolutisti.

Eilen yöllä näin unta, jossa suussani oli kasa nauloja ja ne menivät kielentyven läpi. Minun piti repiä niitä pois ja pelkäsin, että aiheuttaisin jotain vaurioita. Uneen liittyi peruskouluaikainen ystävä, joka oli erittäin ahkera koulussa. Tyttö luki iltakaudet ja sain kokeista 9 tai 10. Useimmiten 10. Myöhemmin hän lähti opiskelemaan englantia. Toisessa unessa oli saman tytön isä ja hänen autonsa oli kolaroitunut ja palanut. Oikeassa maailmassa tämä tytön isä on jo kuollut ja käytti kai aika paljon alkoholia. Ehkä unet liittyy siihen, että koen olevani aika erityksissä. En puhu muille kuin miehelleni tai muutaman sanan kaupan kassalla ja bussikuskille. Tai sitten jotain päiväkodin henkilökunnalle. Pitäisi olla enemmän vuorovaikutussuhteita eikä vain niitä manian aikaisia bussipysäkkikontakteja. Odotankin innolla sitä nukketeatterikurssia. Meitä yhdistää siellä sama mielenkiinnonkohde ja yhteinen tavoite. Ehkä siellä on paljon opettajia myös. Toinen uneen liittyvä asia lie se, että kun tämä ystäväni ahkeroitsi itsensä menestykseen, niin minä luin laiskasti ja sain 9. Ehkä minusta tuntuu siltä, että minun täytyy ryhtyä tunnollisesti tekemään asioita (ja loppuun asti). Tähän asti olen proseminaareissa onnistunut jotenkuten tai kehnosti. En ole akateemisesta kodista, en siis tiedä mitä akateeminen opiskelu on kodin perintönä. Olen joutunut opettelemaan asiat kantapään kautta. Eikä se aina ole helppoa heti.

Voi kun mikään ei menisi vikaan ja se mielisairaalareissukin olisi ollut vain vahvistava juttu. Ja eniten: voi kun mies saisi oleskeluluvan senkin jälkeen kun entinen menee umpeen.