Tänään tuntuu jo paljon paremmalta kuin eilen. Ehkä asiaan vaikuttaa se, että kukaan ei ole sotkemassa arjen päivärutiineja. Pääsen päiväkodilta suoraan yliopiston koneelle. Kukaan ei ole kyseenalaistamassa (edes rivien välissä) meidän perheen kasvatuskäytäntöjä. Vaikka kyllä niissä korjattavaa on. Päiväkodissa rohkaistaan syömään itse ja onhan se ihan realistista, kun poika on 2 v. 2 kk. Mutta kotona illalla mies otti eilen valmiin lastenruokapurkin ja syötti sitä kylmänä lapselle, kun lapsi jo itki nälkäänsä. Lapsi olisi tahtonut syödä itse, mutta miehellä oli kiire katsomaan TV-ohjelmaa, joten siihen ei ollut aikaa. Minä huomautin tästä ja korostin, että päiväkodissa sanottiin, että pitäisi syödä kotonakin itse. Mies ei ottanut tätä kuulevin korviinsa. Ihan sama juttu kuin viime viikolla se vaippa-potta episodi. Mies on hoitanut lasta koko sen ajan kun synnytyksen jälkeen jouduin sairaalaan. Aluksi minulla ei ollut mitään energiaa tehdä mitään, koska hevosenannos lääkkeitä teki tehtävänsä. Mutta nyt on pakko ottaa enemmän omalle vastuulleen. Mies vain suhtautuu asiaan siten, että minä en osaa tehdä mitään. Aika suuri kontrasti siihen, että minulla on 3 v:n yliopistokoulutus pienten lasten kasvattamiseen. Mies aliarvioi ja mitätöi minua aika usein. Annan sen yleensä mennä ihan vaan korvien ohi, mutta kun minun mielipidettäni ei kuunnella asiassa, niin alkaa ärsyttää. Eilen siitä syömisesti/syöttämisestä tuli ihan riita. Ajattelin hiljaa mielessäni, että jos mies joutuu lähtemään Afrikkaan niin sama se, minulla ja lapsella on helpompaa sitten. Minulla olisi enemmän tilaa. Nukkumaan mennessä heräsi epäilys, että rakastaako mies minua ollenkaan. Olenko minä hänelle vain portti pysyä Suomen maassa? Meillä ei suudella koskaan ja nukutaan eri huoneissa. Se 5 kk:n ero teki omat tehtävänsä parisuhteeseen. Poliisi joka epäilee lumeliittoa ei ole hyvä parisuhdevalmentaja. Toki toivon, että pystymme molemmat muuttamaan Helsinkiin ja saamme sieltä työtä, mutta jokin tässä nyt meidän perheessä mättää. Pitäisi olla jotain enemmän kuin lapsen hoitaminen. Mutta meitä ei yhdistä ainakaan yhteiset älylliset harrastukset ja tunnen kaipaavani sellaista.

Yliopiston kirjastosta lainasin eilen kirjan leikin tutkimuksesta. Leikki ja todellisuus. Se piristi jonkin verran. Siinä oli vähän kriittinenkin näkökulma leikin tutkimukseen. Ensiksikin tutkimusta on vähän, koska on paljon muuta tärkeämpää tutkittavaa. Sitten tutkimusta käytetään manipuloimaan ympäristöä jotta saavutettaisiin aikuisen päämäärät. Luin eilen illalla päiväkotiharjoittelun aikana tehtyä portfoliota ja hämmästyin kuinka ammattimaisesti olin osannut ajatella. Tulee vain mieleen, että kun on tehnyt seminaarityön ja kvantitatiivisten tentin, että pitäisi mennä joltain ihmiseltä kysymään, että ihanko totta - minäkö lastentarhanopettaja? Sitä kai vaan tuntee olevansa jotenkin toisen luokan kansalainen.

Vaikka vaaka on tuntunut pysyttelevän koko ajan samassa, niin ravitsemusterapeutin mukaan 1.9. - eilen välisenä aikana oli kuitenkin tipahtanut 2,6 kg. Varmaan suurin osa mennyt nyt viimeisen viikon aikana, kun on ollut metforem-lääkitys, joka vähentää ruokahalua. Nyt painan 112 kg. Ennen raskautta paino oli n. 99 kg eli lähestytään lähtöpistettä. Ja siitä on hyvä taas jatkaa eteenpäin. Parasta on se, että tämä tuntuu nyt olevan pysyvä painonpudotus, koska muutos on tapahtunut minun elämäntavoissani. En tunne noudattavani mitään erityistä dieettiä vaan syön ihan minulle normaaliin tapaan.