Lapsi meni mielellään päiväkotiin. Vähän hänellä on uhmaiän tunnusmerkkejä, mutta yleisesti ottaen poika on iloinen ja valoisa, naurava lapsi. Päiväkodissa vilkutti äidille hei-hein ja samantien meni mukaan toisten leikkiin. Eilen poika osoitti oppineensa jotain yllättävää päiväkodissa. Hän kävi omatoimisesti potalla ja siinä istuessaan osoitti sitten paperia. WC-paperia piti kaksi vuotiaan saada ja sitten nousi ja pyyhki itse pyllyään. Kyllä siinä oli äidillä ihmettelemistä, että tuommoistakinko ne opettavat. Vaikka koulutus on kandintyötä ja yhtä kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien tenttiä vaille lastentarhanopettaja niin yhtäkään harjoittelua en ollut alle 3 vuotiaiden ryhmässä. Perushoitoa ja hoivaahan se siellä enimmäkseen on. Meidän päiväkodin ryhmä on siinä mielessä ´outo´, että siellä on lähi- ja perushoitajien lisäksi yksi lastentarhanopettaja. Kaikissa ryhmissä ei ole näin. No, vielä ei kotona olla nähty sitä, että näiden pottareissujen jälkeen olisi jotain jäännöstä astiaan ilmaantunut. Mutta täytyy sanoa, että tältä osin päiväkoti on helpottanut kotikasvatusta.

Aamupäivän vietin varhaiskasvatuksen pedagogiikan kirjan parissa. Iltapäivällä lähdin etsimään filosofian ainedidaktiikan kirjoja, kun niiden nimiä toisen yliopiston opetussuunnitelmasta löysin. Sellaiseen ei meillä olla opinnoissa kiinnitetty huomiota. Täytyy ottaa vastuu omasta oppimisestaan. Löysin tajuntaa järisyttävän kirjan Kiilakoski, T., Tomperi, T., Vuorikoski, M., (toim.). Kenen kasvatus? Kriittinen pedagogiikka ja toisinkasvatuksen mahdollisuus. Vastapaino. Tampere. Ja sieltä artikkelin Lehtovaara, M. Oliko Piget syyllinen? Psykologisten kehitysteorioiden kritiikki. jossa kritisoidaan kehityspsykologian koko olemusta sillä, että se palvelee ´valtaa´ ja ei tieteenä pääse kiinni todellisuuteen. Samalla, kun kehityspsykologia palvelee pedagogiikkaa ja opetuksen / (varhais)kasvatuksen käytänteitä hukataan paljon kehityspotentiaalista, kun pyritään saamaan kaikki ajettua siihen, mikä on (psykologisten)teorioiden (joihin yhteiskunta ja historiallinen aika ovat vaikuttaneet) mukaan ns. ´normaalia´. Tämä oli niin lähellä niitä ajatuksia joita kriittisen naistutkimuksen tieteenfilosofiassa sivuttiin, että ihan pelottaa. En kuitenkaan uskalla ottaa näitä ajatuksia mukaan proseminaarityöhöni, sillä se opettajankoulutuslaitos kyllä vannoo näiden kehityspsykologisten ja muutenkin psykologisten teorioiden nimeen. Turha tehdä sen vuoksi elämäänsä vaikeaksi. Ei siellä tuollaista kriittistä ajattelua arvostettaisi. Ja toisaalta, tuo kritiikkihän olisi otettu suoraan jonkun toisen ihmisen kirjoittamisesta, toki lähdeviitteet muistaen. Ehkä tuo nyt sitten avasi minulle sen uuden näkökulman psykologiaan, koska lukiossa mieleisin aine minulle oli psykologia ja vielä yliopistossakin mietin voisinko opiskella sitä enemmän kuin aineopinnot, että voisiko minusta tulla psykologi. Tämän lisäksi olen mieluillut teologian suuntaan myös josta samoin aineopinnot ja pohdin vakavasti, että voisiko minusta tulla pappi. Päädyn kuitenkin siihen, että opettaminen on minun juttuni. Perimmäisenä motiivina oli halu auttaa ihmisiä. Mielenterveyshoitaja olisi ollut vain opistotason koulutus. Pappi yltää pitemmälle kuin psykologi... näin ajattelin. Tiede ei ehkä sittenkään pysty selittämään kaikkea... No tieteen jälkeen minun maailmankuvassani tulee taide, ei mikään parapsykologia ufot tai muut henkiset asiat. Minun henkisyyteni päättyy evankelisluterilaiseen kirkkoon, mutta en ole tuomitsemassa, että muut uskonnot veisivät helvettiin. Paljon toistettu sanonta on, että joillekin ihmisille se helvetti on totta jo tässä maailmassa. Sartrea, jota jokainen toisinajatteleva (nuori)ihminen on lukenut en lähde siteeraamaan. Helvetti EIVÄT ole toiset ihmiset, vaikka kovin erakkomaista elämää perheeni kanssa tätä nykyä elänkin.

Löysin nyt myös erään kirjan liittyen psykologian opettamiseen "Handbook of Teaching of Psychology". Tämän yliopiston kirjastossa tuota kirjaa ei ole, mutta pystyin vilkaisemaan sitä amazonissa (www.amazon.com), josta viime viikolla tilasin filosofian pro graduun liittyvän kirjan Emmanuel Levinasin ajattelusta. Tuo psykologian kirja maksaa yli 30 €, joten en sitä nyt tilaa. Pistin kirjan nimen ja tekijän muistiin ja palaan siihen ehkä myöhemmin. Toivon vain, että oskus pääsisin myös aineopettajaksi enkä vain lastentarhaan. Sikäli kuin pystyn sairaudeltani töitä tekemään. Nyt tilanne vaikuttaa hyvältä. Näiden lopputöiden tekeminen saa aikaan ´flow´- tyyppisen kokemuksen (nimitän sitä mieluummin flowksi kuin hypoksi). Saa aikaan ajatuksen, että olisiko minusta tutkijaksi? Saisinko aikaan hyvää tieteellistä tekstiä? Aika näyttää. Nyt on kuitenkin syytä paneutua siihenkin, että olen ÄITI.