Miehelle tuli mahdollisuus hakea suomen kielen toisen askelman kieliopetukseen, joka alkaisi 20.1.09 ja kestäisi aina kesäkuuhun asti. Toivon todella, että hän pääsisi tuollekin kurssille, koska muuten hänelle tulee liian kiire päästä muuttamaan Helsinkiin. Minä olisin tällä paikkakunnalla vielä kesään asti ihan mieluusti, kun yritän tehdä näitä opinnäytetöitäni.

Olen yrittänyt etsiä lisää aineistoa siitä, miten kirjoittaa filosofian pro gradu. Graduseminaarista arvioksi tuli 4/5, mikä oli minulle todella mieluinen juttu. Nyt kuitenkin pitäisi vielä petrata, että saisi ainakin saman lopulliseksi arvioksi. Lainasin kirjastosta kirjan Dialoginen filosofia - teoria, metodi ja politiikka. Se ei ollut ihan sitä mitä hain, eli filosofian didaktiikkaa, mutta sieltä löytyi laaja artikkeli graduaiheestani eli filosofi Emmanuel Levinasista, joka puhuu toisen ihmisen eettisestä kohtaamisesta. Hänen mielestään etiikka on ensimmäinen filosofia kun se Aristoteleella on vielä ontologia. Eli et subjektina ole olemassa ennen toista, joka on sinulle aina vieras, ja jota et voi tiedon avulla saada haltuusi. Toisen (ihminsn)  kasvot edustaa ääretöntä, joka toisella terminologialla ilmaistuna on Jumala. Tämä ajatus tulee Descartesilta (niin, Cogito ergo sum mm.) jolla on myös ajatus tuosta äärettömän kohtaamisesta. Levinasilla on myös ajatus il y a (ranskaa!), joka on eräänlaista persoonatonta olemista. Tiedät, että jotain on ja tämä oleminen on ilman että pystyt havaitsemaan olemassaolevia (kappaleita). Itseasiassa nämä ovat perusasioita, joita olen tajunnut, ja kun niitä ajattelee uudelleen, ne johtavat uudenlaisiin ajatuskulkuihin. Levinas käyttää tavallisen kielen sanoja, kuten "kasvot", "Toinen", "äärettömyys", mutta niillä on hänen filosofiassaan uusi merkitys, joka liittyy koko ajatusrakennelman kokonaisuuteen. Hän on lähtöisin Liettuasta, jossa syntyi 1905. Hän on juutalainen ja meni Ranskaan opiskelemaan 1923. Sen jälkeen hän opiskeli filosofiaa Saksassa Husserlin ja Heideggerin opetuksessa. Väitöskirjansa hän teki Husserlin fenomenologiasta ja se oli ensimmäinen kirja, joka esitteli fenomenologian ranskalaisille, mm. Sartrelle. Toisen maailmansodan aikana Levinas oli Ranskan armeijassa, sillä hän oli saanut kansalaisuuden 1924. Hän joutui sotavangiksi ja työleirille, jossa pystyi jatkamaan filosofisten ajatusten eteenpäin kehittelyä ja alkoi rakentamaan omaa filosofiaansa sen pohjalta, mitä oli Husserlilta ja Heideggerilta oppinut. Holocaustin kauhut hän vältti sillä, että oli ranskan armeijan palveluksessa. Hänen vaimonsa ja tyttärensä pelastuivat myös tuhoamisleireiltä, kun Levinasin hyvä ystävä Maurice Blanchot toimitti heidät turvaan. Sodan jälkeen Levinas opiskeli yhä enemmän juutalaiseen uskoon liittyviä asioita ja toimi juutalaisen opettajankoulutuslaitoksen rehtorina. Vuonna 1961 hän julkaisi pääteoksensa Etiikka ja äärettömyys. Tämän jälkeen hän jatkoi akateemisella uralla professorina ranskalaisissa yliopistoissa. Merkittävä ranskalainen filosofia Jacques Derrida on kritioinut Levinasin filosofiaa ja tällä tavalla saanut häntä kehittämään sitä lisää. Levinas kuoli vuonna 1995. Epäonnekseni en osaa ranskaa, joten minun on täytynyt tukeutua vain englanninkieliseen kirjallisuuteen. Professori ei nähnyt tätä epäkohtana.

Luin ainejärjestön nettisivuilta läpi tiedekuntatenttien kysymyksiä ja niinpä vaan en olisi osannut vastata mihinkään. Kaikki niin spesifiä juuri kirjan asia-/argumentaatioon liittyvää asiaa. Minusta tuntuu, että vaikka olen tehnty filosofian aineopinnot, niin en osaa mitään. Ehkä pitää opetella uusi tapa lukea kirjoja. Tenttiin lukiessa on huolestunut siitä, että muistaako asiat, kun ne on jotenkin ensin ymmärtänyt. Nyt pitää lukiessa miettiä myös ne kysymykset, koska kukaan muu ei kysy mitään niistä. Mihin minä oikeastaan filosofiaa tarvitsen? Kun olin näyttämötyönlinjalla kansanopistossa, luin mielelläni filosofisia kirjoja (samoin kuin silloin kun olin opiskelemassa mielenterveydenhoitajaksi tai musiikkilukiossa). Mieli teki enemmän kuitenkin tekemään filosofian gradua kuin teatterikorkeakouluun, mikä on vähintäänkin omituista, koska koko identiteettini oli rakentunut sen varaan, että minusta tulee näyttelijä. Halusin kuitenkin haastaa älyni. Nyt olen sitten jotenkin tyhjän päällä. Opinnot ovat lopussa ja olen ikään kuin hyödyttömän tiedon kimpussa. Toki olisi ihanaa, jos minussa olisi tutkija-ainesta, mutta vähän epätodennäköiseltä se tuntuu. Tai sitten senkin urakan jälkeen olisi hyödyttömän tiedon ääressä. Onneksi minulla on nyt kuitenkin nuo opettajaopinnot, niin tiedän, mitä minun pitää opettajana osata ja voin suunnistaa oman opiskelun (aina pitää olla tiedonjanoinen) suhteen sen mukaan, mitä opetussuunnitelmissa lukee. Ja filosofia on sen verran hankalaa, että se tietoaines ei ihan yhdellä tai kahdella opetetulla kurssilla ole vielä pohjiin kaluttu juttu. Plus se, miten saada oppilaat innostumaan ja oppimaan asioita.