Siinä se ydin on. Kuolleen miehen verinen käsi, kun se on nostettu alas ristiltä, joka oli juutalaisille äärimmäisen häpeän paikka. Ja sen äärellä usko siihen, että on Jumala. Eli oikeastaan kysymys olemassaolosta ja elämästä herää nyt tähän. Onko olemassa jokin toinen olemassaolon tapa kuin jonka me tiedämme arkipäivän maailmasta? Ihan niin pitkälle en uskalla mennä, että ajattelisin, että se ihminen on ollut Jumala. Tai oikeastaan juuri se kyseinen kuollut ihminen onkin ollut. Eiköhän kolminaisuusoppikin ole aika mystinen. Tuskin yhtä on voitu kolmeen erilliseen osaan jakaa vaan se on silti säilynyt yhtenä.  Eli oikeastaan ei ole osoitettavissa yhtä erillistä Kristusta muutoin kuin opin kannalta. Pikemminkin koko se tapahtuma osoittaa Jumalan olemassaolon. Hmm. Nyt ajatus taas karkaa, kuten aina mysteerin läsnäollessa. Ylipäätänsä lähestymistapani uskonto(ihi)n on pikemminkin epäilevä vaikka uskonkin, että on olemassa meitä suurempi ja korkeampi olento tai voima. Mutta yhtään sen pitemmälle siitä en olisi menossa. En lähtisi palvomaan mitään - se olisi antautumista tiedostamattomalle. Koska minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että ne asiat, mitä ihmiset jumalista ajattelevat ovat peräisin heidän omasta alitajunnastaan. Mitään varmaa ei voida tietää. Eivät edes ne, jotka orjallisesti Raamattuaan lukevat. Edelleen näen filosofian paljon avartamvampana asiana. Siellä on ajattelun vapaus. Olen valistuksen lapsi minäkin vaikka Jumalaan uskon. En vain usko, että hänestä voidaan tietää mitään. On vain ne muutamat kristinuskon perustotuudet joiden varaan uskonsa voi laskea. Mutta jos olisin syntynyt johonkin toiseen kulttuuriin, olisivat ajatukseni toisia eivätkä mahdollisesti yhtään sen väärempiä. En usko Jumalan olevan niin pikkumainen, että hän hylkäisi yhdet pelkän dogmin perusteella. Toisaalta taas uskon, että yhden uskonnon sisällä voidaan opettaa väärin ja harhaoppisesti. Esim. kristinusko ei vaadi tekoja uskon vaihtokauppana pelastukseen. Ja ainoastaan Jumala voi sen uskon herättää. Tässä suhteessa olen melkeimpä enemmän kalvinistinen kuin luterilainen eli Jumala on jo ennalta määrännyt ne, jotka voivat pelastua. Eli ne, jotka uskovat oikealla tavalla. Hmm., puhuinkohan tässä kohden nyt itseni pussiin? Lukiossa tein yhden kouluaineen uskonnosta. Sen otsikko oli "Onko uskonto yksityisasia?" Normaalisti sain aineista hyviä numeroita ja opettaja uskoi minuun kirjoittajana. Siitä aineesta tuli huono arvosana ja kommentti, että sen aiheen kanssa minä kuljin kuin suossa. Ja tottahan se on yhä edelleen. Pelkkiä ajatuksia ja ehkä huomaa, että jossain vaiheessa minua on kiinnostanut CMX:n musiikki ja lyriikka. En kuitenkaan ollut eilenkään heitä katsomassa. Jotenkin kaikkinensa liian heppoista nykyään. Laulaja-sanoittaja voisi mennä takaisin yliopistoon tekemään lukunsa loppuun. Huomaisi kehittyvänsä monellakin tavalla. Mutta ehkä suosio riittää. Pääasia tässä ehkä hämärässä blobimerkinnässä oli nyt kuitenkin minull, että voiko olla toinen olemassaolon tapa, jota emme arkielämästä tunne (ja vastaus voisi olla vaikka Platonin ideamaailma - ei kuitenkaan ihan yksi yhteen.)

Nyt menen kuulemaan luennon filosofian opettajien työnäkymistä.