Viime yön nukkui poika koko ajan kainalossani. Enkä minäkään kääntyillyt yhtään unien aikana. Meillä oli siinä hyvin idyllistä. Ennen nukahtamista seurusteltiin ja katsottiin seinälle katuvalosta ja verhojen välistä osuvaa valoraitaa ja ihmeteltiin liikkuviakin valoja kun talon ohi ajoi vieras auto. Oli hyvä olla ihan hiljaa ja rauhallisesti siinä läsnä pojalle, kun hänellä on ollut niin vaikeaa viime aikoina jäädä päiväkotiin ja erota äidistä. Aamulla poika jäi nukkumaan sänkyyn (oikeastaan patja lattialla, sängyn jalat menivät jo aikaa sitten rikki) ja mies nukkui tapansa mukaan sohvalla. Itse menin nukketeatterikoulutukseen. Tänään sieltä saatiin läänintaidetoimikunnan todistuskin osallistumisesta. Hieno paperi. Ja kurssi avasi ihan uusia asioita. Aihetta lähestyttiin väline/esineteatterin kautta. Miten esineet liikkuvat, miten itsestä tulee tanssin kautta esine, joka vain liikkuu. Mainio esimerkki esineteatterin edustajasta oli Charlie Chaplin. Katsoimme muutaman pätkän dvd:ltä ja se oli innostavaa. Aiemmin teatterista on ollut opintoja vain eläytymisestä ja tunnemuistista ja tunnetiloista. Nyt ei ollut mitään väliä niiden kanssa. Tehtiin erääseen kansansatuun kuvadramaturgia, kuvakäsikirjoitus ja sitä oli toisten kanssa erittäin mielenkiintoista tehdä. Vuonna 1992 pääsin dramaturgian koulutusohjelman pääsykokeissa 120 joukosta 26 joukkoon ja toiseen vaiheeseen.  Nyt monta ideaani otettiin mukaan itse lopputulokseen, joka oli A3-kokoinen kahden kuvan scripti. Moni ideoita syntyi mieleen, mitä tehdä esineiden kanssa. Esimerkiksi lompakko syö rahat, bussi syö ihmiset, ostoskassi syö tavarat. Vähän samantapaista elollistamista, mitä on lasten saduissa. Jos itse tekisi jonkin nukkejutun niin alustaksi ottaisin lastenvaunut. Olisi mielenkiintoista tehdä jotain sellaista, ja missäs muualla kuin päiväkodissa sitähän pääsee tekemään! Silloin teatterikorkeakoulusta pyrkiessäni tuli puhelinpalaute, että tämä oli ihan paskaa, kun sitä sai soittamalla sieltä kysyä. Aika shokeeraavaa kritiikkiä, kylläkin. Palautteenantaja dramaturgi on sittemmin ollut käsikirjoittajana Salatuissa elämissä. Silloin kun pyrin hän oli kuuma uusi nimi ja lahjakkaaksi nimetty. Mielestäni se ei ole kovin kummoinen ura olla Salkkareissa. Mieluummin olen kasvattaja-opettaja kuin joku pikkutekijä missään. Ja pääsenhän tekemään, jos koulutan itseni ilmaisutaidonopettajaksi, sille ei ole esteitä. Se voi myös olla vahvuus työtä hakiessa, koska omia vahvuuksia kannattaa tuoda esiin, ne auttavat erottumaan muun massan joukosta.
2064304.jpg
Tämän päivän aikana ei tarvinnut syödä mitään koulutuksen aikana. Toiset joutuivat pitämään siinä klo 13 kieppeillä ruokatauon ja heillä oli nälkä. Minä heräsin klo 8.00 ja join vain maitokahvin, mutta en tarvinnut. Eikä nälkä tullut ennen klo 15, kun olimme lopettaneet. Silloinkaan ei nälkä ollut kunnollinen. Ostin omenan ja 2 dl mustikkamehutetran (28 kcal / dl). Ilmeisesti tämä tukeva olemus kadottaa nyt myös nälän. Olen ehkä tottunut tähän 5 + 2 pv rytmiin. Arkipäivinä syön klo 10.30 yliopistolla, yleensä keiton ja sitten kotona kunnon aterian n. klo 18. Viikonloppuisin syödään vain yhden kerran klo 18. Eikä tämä rytmi tuota vaikeuksia. Jotain on varmaan tapahtunut korvien välissäkin, koska ei tee mieli raskaskalorisia ruokia. Nukkekoulutuksessa katsoin kauhistuneena naista, joka opettajan tarjoamista suklaapaloista söi 4. Pystyin laskemaan, koska suklaat olivat edessäni juuri minun pöydällä eikä minun tehnyt mieli kuin yksi eikä sekään pala ollut niin kovin hyvän makuinen. Maanantaina paino oli 111 kg, nyt lauantaina painoa oli jäljellä 110,2 kg. Tämä urakka onnistuu vain sillä, että iloitsee jokaisesta grammasta, joka on kadonnut ja sitten pitelee sitä siinä hujakoilla jonkun aikaa ja sitten voi taas odottaa painonpudotusta. Tämä tapahtuu ikään kuin huomaamatta, kun ei aseta tavoitteeksi, että esim. 5 pv:n päästä minulla ON OLTAVA 0,5 kg vähemmän painoa. Niin se ei onnistu. Pudotus tulee jos tulee, minä en voi sille mitään. Se vain tapahtuu.