Niinpä oli nyt päiväkodin syntymäpäiväjuhlat yhdistetty joulujuhla eikä isä siis pääse juhliin. Poika istui ihan hiljaa ja kaikkea katsellen yhdessä toisten lasten kanssa ennen heidän esitystään. Äitiä kyllä jännitti, että jos poika alkaa itkeä tai kaipaa kesken kaiken äidin luo. Vaan mitään tästä ei tapahtunut. Jälkikasvu oli jopa varautuneen oloista. Edes lopputanssissa hän ei ruvennut hulluttelemaan kuten aina kotona isän kanssa. Muutaman valokuvan sain napattua, mutta ei siellä arvannut ruveta seisaalleen, että saisi parempia kuvia, koska kaikki isät eturivissä kuvasivat tilannetta videokameralla. Eilisessä päiväkodin juhlassa lapset sitten esittivät ohjelmaa. Pienet olivat niin söpöjä, kun heidän piti liikkua kanapoikasina tai kissoina ja hiirinä. Kananpoikasilla oli kanahattu päässä ja lauluna oli vanha "mummo kanasensa niitylle ajoi, pienet kanaset ne hyppeli". Lapset olivat niin pieniä, että heidän pysymisensä esiintymisalueella oli ihan ihme. Kissat ja hiiret olivat myös oikein söpöjä. Mutta sitten oli vähän isompien lasten laulukuvaelma ja se oli mielestäni ihan kökkö. Lastentarhanopettaja joutui asettelemaan lapset aina laulun edetessä ja heillä oli asusteiden mukainen rooli. Mutta kun lapset eivät ollenkaan tienneet, mikä heidän oli tarkoitus tehdä. En tiedä miten tämä vähän vanhempi lastentarhanopettaja oli harjoitellut näiden lasten kanssa, mutta mitenkään onnistunut se esitys ei ollut. Lapsilla ei nimittäin ollut mitään esiintymisintoa ja -iloa koko aikana. Siinä ei lähdetty lasten omista kokemuksista eikä ajatuksista. Sitten oli meidän pojan päiväkotiryhmä. He olivat karhuja. Ja lapseni oli todellakin vakavan tarkkaileva ihan koko ajan. Hänellä oli karhuhattu ja mustaksi noettu nenänpää. Istui muutaman aikuisen päässä minusta ennen kuin heidän oma vuoronsa tuli. Lapseni toki huomasi minut, mutta ei hänellä ollut mitään halua tulla luokseni. Oli ihan  hyvä istua siellä toisten lasten ja lastentarhanopettajan luona. Eikä poika etsinyt minua katseellaan sieltä näyttämöltäkään.Sitten kun tilaisuuden jälkeen päästiin syömään kakkua ja juomaan mehua niin meille sattui katastrofi. Poika söi ihan pieniä palasia kakkua minun lautaseltani, mutta sitten yht´äkkiä oksensi kaiken jo aikaisemmin syömänsä ruoan pois. Piti hakea paperia ja korjata vahinko.  Kotimatka sujui ihan hyvin, kun käytiin bussia odotellessa kirjastossa ja minä löysin uusia elokuvia lainattavaksi. Tänään soittivat sitten päiväkodista, että pitäisikö viedä poika lääkärille, kun räkä on ihan vihreää ja haiseekin pahalle. Lisäksi poika kuorsaa nukkuessaan ja on yökötellyt nyt päiväkodissakin. Sovittiin, että maanantaina soitan terveysasemalle ja jos viikonloppuna muuttuu tilanne yllättäen huonommaksi, niin sitten käydään ihan päivystyksessä. Soittaisin muuten jo tänään, mutta se puhelinnumero on kotona.

Kirjastosta lainasin itselleni Peltirumpu elokuvan. Aiemmin syksyllä yritin lukea tätä Günter Grassin kirjaa, mutta sen lavea kertomistapa ei oikein sytyttänyt minua, joten se jäi kesken johonkin myöhäisempään ajankohtaan. Uusi Parnasso lehti ilmestyy jo ensi viikolla, enkä minä ole ehtinyt lukea vielä sitä entistäkään. Lisäksi äitini tilasi minulle halvalla Kodin Kuvalehden syntymäpäivälahjaksi ja minulla on vaikeuksia saada niitäkään luettua ajoissa. Aku Ankalle minulla tietenkin olisi aikaa, mutta olen pitänyt itseni kovana sen suhteen, että vasta sitten se lehti kun poika osaa sitä selailla.

Netistä surffasin erään samalla teatterin kesäkurssilla ja ½ v. näyttämötyönlinjalla olevan miehen nimellä. Hänestä oli sitten tullut skitsofreniaa sairastava kirjailija. Yksi aforismikokoelma ja kaksi runokirjaa. Tekstejä ollut myös Parnassossa ja radion mietelauseissa. Lujaa mennään ja korkealla niissä teksteissä. Ehkä hämmentävimmät ovat numerologiaan liittyvät jutut. Kuten:
"Lilith

Käärme = 103 = Valkoinen

Omena = 48 = Talo

Bohemian Grove"Siis että numeroilla sanoja laskien saataisiin selville jotain syvempää totuutta. Olen aika vapaamielinen, mutta ensimmäinen mitä mieleeni tuli kun näin nämä oli, että voi ei - hullua.  Tuonkaltainen semiotiikka ei vetoa minuun. Kosmisen taistelun näyttämöllä ollaan tämän kirjailijan mielestä. Toki runoissa oli myös ihan oivalluksia ja näkökulmia, mutta kirjailija on todellakin sairastanut nyt 13 vuotta skitsofreniaa. Hirvittävän taitava shakinpelaaja. Ilmeisesti teatterintekeminenkin on sairastumisen myötä jäänyt. Kirjoittaminen on helpompaa vaikka ajatukset laukkaisivat mahdottomassa. Esikuvakseen hän lukee Hermann Hessen. Kuten nämä seuraavat runot.


"Kun kynään tartumme ja arkin valkoisen


piirrämme täyteen kirjainmerkkejämme,


niin kunkin merkityksen ymmärrämme


– sen pelin säännöt tietää jokainen."

"Hän joka kerran tiedoin taidoin


löi aikansa tietomiehet,


ylimmäinen symbolipelissä,


mies jonka maine kiiri ylitse Euroopan


ja jota ympäröi opetuslasten, oppineiden piiri,

vaan tänään unohdettu yksinäinen:


ei pyri nuoret miehet suosioon,


ei haasta väittelyihin maisterit."

(Hermann Hesse)


Täysin kannatettavia lauseita. Ja kyllähän hän kaikesta huolimatta on hyvä sanankäyttäjä. Käyttää ajatuksia ja sanoja varsin taloudellisesti. Sitä en tiedä kuinka paljon hänen persoonansa on muuttunut sairauden myötä. Lasken skitsofrenian huomattavasti hankalammaksi kuin bipolaarisuuden. No, varsinkin kun omat masennukseni ovat olleet harvinaisia ja lieviä. Muutenhan itsemurhariski on suuri.

Tänä aamuna painoin 111 kg. Siis 0,2 kg vähemmän kuin eilen vaikka eilen söin lakritsarullan ja aika ison palan täytekakkua päiväkodissa. Ehkä kalorit heiluttavat painoa vähän viiveellä sitten. Yliopistolla söin riistakäristystä vaikka tarjolla olisi ollut vähäkalorisempaa metsäsienikeittoa. No, kaloreita siinäkin 83 kcal / 100 g eli n. puolet enemmän kuin todella vähäkalorisissa keitoissa. Huomiseksi ostan taas kalaa tarjouksesta.

Kunpa voisin peiliin katsoessa nähdä jonkun mielenkinitoisen ja jänittävän ihmisen. Sitä vastoin tuijotan peiliä mieluummin televisiota. Lainasin kirjastosta Peltirummun lisäksi Kristuksen viimeiset kiusaukset. Olen jo vähän aikaa miettynyt tilata netistä Jesus Christ Superstar-elokuvan. Ensi tai seuraavalla viikolla menemme ystäväni kanssa katsomaan Ylioppilasteatterin näytelmän. Ensi viikolla tulee myös korttelinörteistä joku korjaamaan tietokoneeni. Käytännössä tämä tarkoittaa Windows xp:n uudelleen asentamista. Ja ehdottivat he myös sitä, että koneelle voitaisiin asentaa myös Linux. Webbikameran ja nettiyhteyden kanssa voisin taas olla yhteydessä maapallon toiselle puolen ircissä löytämieni ihmisten kanssa. Se oli sangen hauskaa ennen sitä kuin löysin mieheni.