Mietin tuota absolutismiani. En ole koko ikääni ollut alkoholiton. Nuorena taidelukiolaisena monetkin illat olivat kosteita ja viinanhöyryisiä. Silloin keskusteltiin ja parannettiin maailmaa - ja mietittiin, mitä meistä aikuisina tulee. Ajattelin nyt, että miksi en sitten vieläkin joskus voisi ottaa vähän viiniä saadakseni keveän ja henkevän tunnelman. Mutta kyse on periaatteestani. Alkoholi on niin monelle ongelma (kuten isälleni), että pelkästään myötätunnosta heitä kohtaan olen ottamatta sen ainoan saunaoluen tai siiderin. Lisäksi nyt kun on oma lapsi niin sen yhdenkin pullon juominen tuntuisi jotenkin lapsen pettämiseltä. Ikään kuin tahtoisin paeta maailmaa, jossa lapsi on tärkeä osa. Humalassa olo on pelottavaa lapselle, jos äiti tai isä muuttuu erilaiseksi kuin mitä normaalisti on. Usein sain itsekin pelätä, että mitä tapahtuu kun isä oli whiskey-humalassa ja äiti tuli yötöistä kotiin. Henki oli monesti löyhässä ja väkivalta arkipäivää. Minua ei lyöty, mutta minulle rakasta ihmistä lyötiin ja lujaa. Ja sitten piti kuitenkin aina mennä aamuisin hyvin väsyneenä, ehkä vain n. 2 h tuntia nukkuneena kouluun. Silti koulunumerot olivat kiitettäviä. Olin 9-oppilas. Eikäpä nyt omalla kohdalla lääkkeiden kanssa ole järkevää ottaakaan alkoholia. Joskus 8 vuotta sitten tehtiin erään "taiteellisen" naisen kanssa perinne näytelmä kotikylään. Yhteistyö ei oikein sujunut. Hänen piti tehdä käsikirjoitus ja minun ohjata, mutta kyllä hän tunkeutui sinne ohjaamisen puolelle. Jäi vähän sivumaku, että hän halusi päihittää minut, jonka joku taidealan ammattilainen (kuvataide) oli maininnut tietävän ilmaisun asioista paljon. Projektin päätyttyä hän vielä kehtasi soittaa äidilleni (olin tuolloin 29 v.) ja kysyä häneltä, että en kai minä vaan huumeita käytä. Äitini oli tietenkin tästä järkyttynyt ja se toi välillemme epäluottamuksen joksikin aikaa. Tuo nainen itse oli nuorena silloin tällöin poltellut hasista. Itse pysyttelin lukioikäisenäkin irti huumeista. Mielenterveydenhoitajaksi opiskellessani olin työharjoittelussa huumeiden käyttäjille tarkoitetussa paikassa ja tunsin suurta myötätuntoa heitä kohtaan. 
Mieheni ei myöskään käytä alkoholia ja se oli minulle hyvin tärkeä asia. Kumpikaan meistä ei myöskään polta tupakkaa. Itse poltin n. 16 v. lähtien tuonne 22 -vuotiaaksi. Sitten ei talouteni enää kestänyt polttamista ja se jäi noin vain yhden kerran taiteilijaravintolan pöytään kun näyttämötyönlinjalta tuttu mies, tarjoilija toi talon tarjoaman teen. Jätin puolitäyden tupakka-askini pöytään ja se oli siinä.