Lunastin itselleni vapaapäivän opinnäytetyöstä, kun unohdin avaimet kotiin. Kaikki opinnäytetyöhän (proseminaariin) liittyvät kirjat ovat kirjastossa lokerossa, jonka avain on siis kotona. Ajattelin kyllä muutenkin, etten tänään tee paljon mitään, kun menen n. klo 12 kaupungille hakemaan ystäväni joululahjat. Aamulla minun piti jättää poika kaupungille, kun koko päiväkotiryhmä tuli katsomaan jouluvaloja. Istuttiin leikkikentällä n. 20 min ihmettelemässä lentäviä lintuja (variksia) ennen kuin he tulivat. Onhan poika toki jouluvalot nähnyt jo meidän kanssa kun ollaan iltapäivällä oltu kaupungissa bussia odottamassa ja on ollut jo pimeää. Vaan mukavahan se on oman ryhmän kanssa olla liikkeellä. Eikä poika itkenyt odotellessa laisinkaan.

Eilen katsoin kirjaston dvd:ltä Agatha Christien elokuvan Murha teatterissa. Se perustui samaan kirjaan kuin edellisenä sunnuntainat televisiosta tullut Rouva McGinty on kuollut. Tosin tv-versiossa päähenkilö oli Hercule Poirot ja tässä taas päähenkilönä oli Neiti Marple. Muuten murha oli samanlainen ja murhaajan henkilöllisyys löytyi siitä sekaannuksesta oliko hänen nimensä miehen vai naisen nimi. Tykkäsin tästä 1960 - luvulla tehdystä elokuvasta. Musiikki oli piristävää. Aloin lukemaan Sofi Oksasen kirjaa Stalinin lehmät. Minulla on vielä kesken Markku Pääskysen kirja Vastaavuuksia, mutta se on niin kuivan monisanainen, että aloitin toisen kirjan lukemisen koska en ole varma pääsenkö tätä Pääskystä koskaan loppuun.

Huomasin, että minulle on kirjastossa merkitty lainauksiksi 11 kirjaa, joita en ole lainannut. Tämä on omituista, koska kirjastokortti on koko ajan ollut minulla. Sekaannus voi johtua siitä, että erään kerran palautin yhden dvd-elokuvan ja samalla lainasin sen palautuspisteestä. Tällöin nuo lainatuksi merkityt kirjat löytyisivät kirjastosta palautettuina, jos he olisivat erehdyksessä pistäneet palautetut minun lainoikseni. Tämä on ainoa selitys. En varmaan rupea näitä kirjoja korvaamaan!!

Lainasin yliopiston kirjastosta 3 kirjoittamista käsittelevää kirjaa. Natalie Goldberin Luihin ja ytimiin - kirja kirjoittajalle ja Avoin mieli - kuinka elää kirjoittajan elämä. Sekä Julia Cameronin Tyhjän paperin nautinto - tie luovaan kirjoittamiseen. Näitä ajattelin lukea joululomalla.

Tämä on viimenen kerta ennen joulua kun pääsen bloggailemaan, sillä kotona ei ole nettiyhteyttä.