Lapsi sai tänään päiväkotiin vietäväksi joulupukin tuoman lelun, kun heillä oli lelupäivä. Valittiin mummon ostama norsu, kun ei legoja oikein voi viedä lapsilaumalle. Pistin norsun hattuhyllyn päälle, kun riisuin pojan ulkovaatteita ja sieltä hän sen heti huomasi. Norsu on lapsen kielessä enemmänkin "ossu". Ihan aidon näköinen norsu ja kestävä kun on muovista tehty, joten ei haittaa vaikka se oli vähän kalliimpi, n. 6 € (siis oikeastaan aika halpa!). Meillä ei lapselle ole hirveästi leluja, kun ei niitä niin paljon tarvita. Eilen luettiin kirjaston kirjoja, piirrettiin puuvärikynillä ja lapsi leikki legoilla minun ja isänsä kanssa. Pojasta on nopeasti tullut aika taitava legojen käsittelijä. Siitä seuraava etappi on sitten palapelit varmaankin.

Kävin mielenterveyspoliklinikalla psykiatrisen sairaanhoitajan luona taas kontrollikäynnillä. Kerroin, että olen kokenut olevani jopa ihan onnellinen. Juteltiin vähän opiskelusta ja lapsesta. Seuraava aika otettiin vasta 3 kk:n kuluttua eli 6.4., taitaa olla pääsiäisviikko. Ei ole tarvetta käydä sen tiheämmin, koska minä en oireile mitenkään. Jos tulee aihetta, niin aina voi soittaa heille.

Luen Aila Meriluodon kirjoittamaa kirjaa Lauri Viita, Legenda jo eläessään. Eivät nämä kirjat ole NIIN HYVIÄ kuin mitä aluksi ajattelin. Pystyisinköhän itse samantasoiseen? Olisi erittäin miellyttävä jos pystyisin. Kävin katsomassa teatterikorkeakoulun sivuilla millaiset ovat ennakkotehtävät näyttelijän, ohjaajan ja dramaturgian koulutusohjelmiin. Sitä samaa kuin aina ennen. Ei edes ajatuksen tasolla innostanut. Ei niin kuin nuorena. Minusta on tullut tylsä keski-ikäinen aikuinen nainen. Ei juurikaan taiteellisuutta enää. Eikä energiaa. Elämänsisältö on oma lapsi.