Sain luettua Meriluodon kirjan Viidasta. Kun Aila kuvaa Laurin sairastumista ja hänen sen aikaisia tekojaan, niin minulla kulki kylmät väreet selkää pitkin. Jotenkinhan se aina koskettaa tuo kaikkinainen todellisuudentajun katoaminen. Toisaalta en ole lukenut muiden kuin kaksisuuntaisten henkilökohtaisia kokemuksia sairaudestaan ja nekin ovat olleet jotenkin ulkokohtaisesti kuvattuja. Se kauhistuminen kokemastaan on jäänyt pois. Ja varmaan kaksisuuntainen kokee sairautensa eri tavalla kuin skitsofreenikko. Paras kaksisuuntaisuudesta kirjoitettu kuvaus, jonka olen itse lukenut oli Kay Redfielt Jamisonin kirja Levoton mieli - maanis-depressiivisen psykologin muistelmat. Se oli hyvin subjektiivinen. Tässä Viita kirjassa on mielenkiintoinen sitaatti:
"Mää puhuin aina niin pirusti ja ihmiset piti mua hulluna, ja sitten kun mää lakkasin vallan puhumasta, niin ne pani minut mielisairaalaan."
Niinpä, sitä sairautta ei itse tajua. Oli mielenkiintoista lukea, että mitä kirjasta oli otettu elokukuvaan. Kujanpäähän on ohjannut myös samaisen näytelmänkin. Elokuvassa yksi hymyn kirvoittama kohtaus oli, kun kustannustoimittaja tuli humaltuneena ulos Lastenlinnantalosta ja kävi makaamaan nurmikolle. Itsekin sairastunut psykiatri tokaisi tähän, että ne ovat tällaisia nämä taiteilijatalot. Voi voi, sitäkö se taide oli silloinkin, kun oltiin boheemielämää viettäviä taidelukiolaisia (joiden elämän vanhemmat kustansivat, ainakin minun kohdallani.)

Siirryn nyt Viidasta Meriluodon keski-iän päiväkirjaan. Alku vaikuttaa lupaavalta. Raadollista kuvausta. Pidän näistä kirjoista eniten tästä. Pieni lainaus kirjasta:"29.4.1960 [...] Kelpaisiko oivallus, että vain jokin lapsuudessa istutettu estoisuus pystyy pelastamaan vähänkin älykkään ihmisen mielisairaalasta." Meriluoto pohtii siis sitä, miten lähellä hän itse on ollut hulluutta ja miksi hän ei ole hullu vaikka useilla hänen läheisillään on jokin mielisairaus.
Senkin lehdillä on vuoden 1969 runokokoelmasta runo

Todistus

Avaan suuni ja annan todistuksen
likeiseistä asioista jotka olen nähnyt
kiihkoa täynnä koska asiat ovat täynnä kiihkoa
annan objektiivisen todistuksen itsei läpi
koska asiat kulkevat minun lävitseni
se on ainoa pätevä todistus
raivokkasti lähellä, oman rytmini mukaan:
tämä.
(Aila Meriluoto, 1969)

Tuollaiseen todistuksen antamiseen kun pystyisi itsekin niin olisi hyvä.