Gradun aiheena oleva filosofini on juutalainen uskonnoltaan. Juutalaisen ajattelutavan mukaan taitaa olla yleistä ajatus, että Jumala on mahdotonta tiedon avulla käsittää. Jumala ei yksinkertaisesti ole ajateltavissa meidän ajattelutaidoillamme. Olisi mielenkiintoista osata tulkita Vanhaa Testamenttia kuten juutalaiset. Uskon, että rabbit tulkitsevat ja lukevat sitä ihan eri tavalla kuin luterilaiset tai ortodoksiset tai katolilaiset papit. Olisi mielenkiintoista ymmärtää juutalaisuudesta enemmän kuin vain se, että he ovat väärässä kun taas kristinusko on oikeassa. Sehän se länsimainen perusasetelma on. Kun itse ajattelen asiaa, niin minustakin tuntuu, että ihminen ei voi käsittää Jumalaa. Tässä asiassa ajaudutaan usein karismaattisten saarnajien johdattelemiksi.  On minustakin mukava sunnuntai-iltaisin kuunnella Radio Deistä Leo Mellerin käsityksiä kun ihmiset kysyvät häneltä Raamatusta ohjelmassa Taivaan ja maan väliltä, mutta en minä arkipäivääni elä sen mukaan. JOS olisin ihan OIKEA uskovainen, niin olisin silloin Körtti, en mikään helluntalainen. Minä niin mielelläni toistaisin sitä mantraa, miten pieni ja mitätön ja syntinen maan matonen minä olen ja miten suuri onkaan Jumala. Ja kuitenkin körtit ovat myös iloisia. Mutta ei minua oikein uskovaiseksi voi sanoa, koska käsityksissäni olen vähän häilyväinen ja mielestäni uskonto kuuluu jonnekin taiteen rinnalle. Ihminen ei vaan voi kaikkea tietää. Silti uskovaiset väittävät asioista tietävänsä jotain. Minun käsityskantani mukaan myös uskonto kuuluu jonnekin psykologian rinnalle, ehkä vähän ylemmäs. Joskus tuntuu siltä, että mihin psykologi ei voi auttaa niin pappi ehkä voisikin. Onhan niillä toki suuri ero lähtökohdissa, psykologia perustuu tieteeseen, sielunhoidossa on vähän enemmän laajuutta. Uskonnon käsitän ihmisten väliseksi suhteeksi, jossa on kyse Jumalasta. Sitten kun puhutaan kylmistä dogmeista ja niiden totuudesta, niin siihenhän löytyy monta kriittistä näkökulmaa. Toisaalta psykologien ja pappien rinnalle ovat myös filosofit tulossa. FETO:n eli filosofian ja elämänkatsomuksen opettajien postituslistalle oli tullut tieto, että kriittinen korkeakoulu järjestää kurssituksen niille, jotka haluavat kouluttautua pitämään yllä filosofian praktiikkaa. Eli siis perustaa paikan, jonne kuka tahansa ihminen voi maksua vastaan tulla puhumaan mistä tahansa asiasta FILOSOFIN kanssa. Perusta on jälleen eri kuin psykologin tai papin kanssa. Samassa auttamisrintamassa ollaan silti. Toinen kouluttajista oli filosofia ja toinen psykoterapeutti. Tämäkin olisi minua kiinnostanut, mutta ajankohta vaan on väärä. Ja se koulutus myös maksoi jonkin verran. Nämä ovat juuri niitä asioita joista olen kiinnostunut: filosofia, teologia ja psykologia. Tiesin sen jo silloin kun epäonnistuin dramaturgian II-vaiheen tehtävissä vuonna 1992. Että näitä kolmea minun on opiskeltava. Yliopistossa ehtii kuitenkin aika vähän.

Maailmanpolitiikkaan. Tässä Gazan kriisissä mies on juutalaisten puolella. Ehkä sen takia, että hän kyllä uskoo kristinuskon Jumalaan ja sen vuoksi juutalaisuudella on painoarvoa. Ja onhan kyse eräältä kannalta argumentoitaessa puolustautumisesta Hamasin raketteja vastaan. Sota on silti aina paha. Pelottaa oikein, että mihin tämä maailma on menossa. Nyt tuntuu olevan niin paljon odotuksia latautunut Barack Obaman presidentiksi tuloon, että minusta tuntuu vähän mahdottomalta, että hän niitä pystyisi lunastamaan. Pelottaa senkin suhteen että mihin maailma on menossa. Vaikka mieheni rinnalla iloitsen, että USA sai värillisen presidentin. Meilläkin tuota virkaanastumista seurataan joko Yle 1:ltä tai BBC:ltä.

Useita vuosia sitten kävin mormonikirkon eli myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkossa kun kaksi saarnaajaa kävi ovella ja kutsui kastetilaisuuteen. Menin, koska juuri ennen sitä olin lukenut Juha Itkosen kirjan Myöhempien aikojen pyhiä. Ja huh huh, olipa reissu. Onneksi eivät ruvenneet käännyttämään eivätkä myöhemmin ilmestyneet ovelleni uudelleen. Kuuntelin maailmanlopun saarnan ja katselin kun kuvankaunis nainen johdatti laulua kun vanhemmat ja raihnaammat seurakuntalaiset istuivat penkeissä. Tunnelma oli ihmeellinen. Nuoret Amerikan pojat eivät oikein osanneet kastaa naista, joka kasteelle oli tullut. Pistivät naisen väärinpäin käsivarsilleen ja nainen oli hukkua. Tilaisuuden jälkeen juotiin limonadia ja syötiin amerikan herkkuja, sinistä hyytelöä. Kirkossa oli jäsenena myös eräs mies, joka oli tuttu kirjoittajaryhmästä. Minulla oli aavistus, että hän kuuluu johonkin suljettuun yhteisöön, mutta ajattelin, että hän on ehkä entinen alkoholisti ja kuuluu AA-kerhoon. Mutta hän olikin mormoni. Ja viettää ajoittain aikaansa mielisairaalassa. Kertoi sen itse aiemmin ja näin itse kun olin synnytyksen jälkeen sairaalassa. Viikonloppuna ovella kävivät Jehovan todistajat ja kysyivät yksinkertaisen kysymyksen siitä kun ihmiset syyttävät kokemastaan pahuudesta Jumalaa. Näyttivät kohdan Raamatustaan, jossa sanottiin Jaakobin kirjeessä, että pahuudesta ei Jumalaa saa syyttää. Sitten osoittivat Herätkää lehdestä artikkelin, jossa puhuttiin samasta asiasta ja jättivät lehden meille kotiin. Nyt vaan taitaa olla niin, että luterilaisten käyttämä Raamattu on erilainen kuin Jehovan todistajien Raamattu. Siitä asiasta nämä kaksi miestä eivät maininneet mitään. Itse kerroin ja ilmoitin kuuluvan luterilaiseen kirkkoon ja se riittää hyvin minulle. Lehdestä huomattiin, että he tekevät sitä myös miehen joruba-kielellä. Joten seuraan kerran kun tavataan näitä Jehovan todistajien saarnaajia niin kiusataan heitä tällä asialla. Ellei sitten vaan saa heistä pysyvää riesaa? Minun mielestäni on hyvä opettaa koulussa uskontoa, sillä muuten nuoret ja aikuiset saattavat myöhemmin liittyä joihinkin ääriliikkeisiin tai lahkoihin, joissa johtajat hyväksikäyttävät jäseniään taloudellisesti tai muuten. Perusasiat on hyvä opettaa omasta uskonnosta. Opetus voi olla kriittistä. Ja nykyisinhän uskonnon opettajan ei enää tarvitse kuulua enää kirkkoonkaan. Uskon, että jokainen kuitenkin jossain tilanteessa törmää elämässään eksistentiaalisiin kysymyksiin, joihin tieteellinen ajattelu aja oma järki ei anna vastausta. Suuri suru, suuri ilo, kokemus elämän hajoamisesta (esim. avioero, läheisen kuolema etc.), ne laukaisevat joitain psyykkisiä prosesseja. Muistan itse kun minulla oli suuri kriisi ihmissuhteessa niin meni omaan huoneeseeni ja istuin tuolille ihan pirstaleina ja ainoa helpottava ajatus oli Isä Meidän - rukous, joka nousi jostain syvältä mielen päälle. Omalle lapselle opetan jo nyt iltarukousta ja se on hänestä hauskaa, vaikka hän ei ymmärrä mitä se tarkoittaa. En silti pakota häntä uskomaan mihinkään, koska uskon, että pohjimmiltaan emme voi ymmärtää Jumalaa. Hän on käsityskykymme yläpuolella. Silti hän on, eli ateisti en ole.