Kävin Fenniassa juttelemassa eläkevakuutuksesta ja vein sinne mukanani työeläkeotteen. Ilkka Alangon näköinen nuori vakuutusvirkailija oli todella ammattitaitoinen. Hän nosti itsetuntoani kysymällä opiskelustani. Sopiva nostatus kun suorittaa kahta tutkintoa ja hyvä kiinnostus, kun pääaineenani on filosofia. Tuli ihan sellainen olo, että joo, seuraavaksihan minusta tulee opettaja (päiväkotiin tai lukioon) ja sehän on yhteiskunnallisesti ihan arvostettua. Virkailija ei myöskään ollut liian päällekäyvä niiden eläkevakuutusten suhteen, kun en ole juuri nyt työelämässä. Varmaan Fennian asiakkaaksi jään. Ainakin lapsen vakuutus oli siellä parempi kuin Pohjolassa, jossa kävin vertaamassa sitä.

Kaupunginkirjaston kahvilaan menin istumaan ja lukemaan Levinasi graduani varten. Samaan kahvilaan tuli myös paikallisen kirjailijayhdistyksen johtokunnan se jäsen, joka aikaa sitten oli kutsunut minua selän takana hulluksi. Olin reagoimatta häneen laisinkaan. Olin kuin en olisi tunnistanut häntä ollenkaan. Edes silloin kun hän kävi pöydästäni hakemassa siihen jääneen iltapäivälehden en nostanut katsettani kirjasta vaan vastasin vain, että kyllä se lehti vapaa on. Ja vähän aikaa kun siinä istuin ja olin, niin tajusin, että en välittänyt tästä ihmisestä laisinkaan. Olin sisältä täysin neutraali. Ei minkäänlaista vihaa edes. Sopivalla asenteella pääsee eroon negatiivista tunteista ja on ihmisenä vapaampi. Mitä sillä on väliä mitä ihmiset puhuvat. Tiedän minäkin tästä ihmisestä asioita, jotka eivät ole imartelevia. Minun mielestäni kirjoittainen etäännyttää maailmasta. Pitää katsella asioita kielen läpi ja vähän kauampaa. Teatterissa tehdään töitä toisten persoonien kautta ja täytyy kyetä vuorovaikutukseen heidän kanssaan. Silloin paljastetaan intiimejäkin ajatuksia. Kirjoittaja ei taas puhu välttämättä tekstinsä kautta itsestään.