Marko Hautala, joka kirjoitti kirjan Itsevalaisevat kehuu blogissaan Stefan Nymanin kirjaa Anna On-line. Molemmat kirjat olivat mielestäni helppoja ja pliisuja. Ehkä olen tottunut kovempaan "kamaan". Nuorena luin viihteellisiä Alfred Hitchcockin nimeä kantavia muiden kirjoittamia novelleja, joissa oli kauhua ja jännitystä. Sitä paitsi lapsena jo joskus 3 -vuotiaana luin isän minulle ostamia Shokki-lehtiä. Niissä oli luurankoja ja aaveita ja jos jonkinlaisia hirviöitä. Ja ne olivat pelottavia. Että kasvattajan kuoren alla voi olla olemassa jokin toinen todellisuuskin. Niin ehkä meistä monellakin. Ehkä siksi fantasia ja kauhu sekä scifi kiinnostaisi, mutta näiden genrejen edustajat joihin olen törmännyt eivät ole tarpeeksi hyvätasoisia minulle. Eräällä foorumilla kirjoittajat ovat näihin kategorioihin taipuvaisia henkilöitä, mutta he ovat niin nuoria, että heidän pitämänsä kirjat eivät kiehdo minua. Ehkä lapselle luettavat sadut saavat ajaa nyt minulle kuuluvaa fantasia saareketta.

Täytyy lainata yhden paikallisen kirjailijan pienkustamon kustantama novellikokoelma kirjastosta. Hänen esikoisteoksessaan oli yhdessä novellissa minun kirjoittamani runonpätkä. Tutustuimme toisiimme (elämäntapa)taiteilijakapakassa, kun olin esiintymässä siellä omien runojeni kanssa siinä kirjoittaja/kirjailijayhdistyksessä, josta erosin. Kirjoittelimme sähköpostissa ja tapasimme muutaman kerran. Kirjoitin hänelle runon, kun hän pyysi kun sanoi, ettei osaa runoja kirjoittaa, novelleja vaan. Sitten nämä muut ihmiset mustamaalasivat minut ja yhteys loppui. En saanut edes sitä esikoista, vaikka siinä oli runoni enkä edes tahtonut nimeäni minnekään esille sen runon takia. Nyt tämä kirjailija on jo kirjailijaliiton jäsen ja oli Pentinkulman päivillä. Ei kuitenkaan kateus iske, sillä paikalliskustamolle kirjoittaen ei raha kyllä kotiin juokse. En tiedä joutuuko hän tekemään entistä työtään, jakamaan yöllä maakuntalehteä.

Täytyy ostaa kirjakaupasta tai Tiimarista muistikirja. Paperinpalat collegetakin taskussa saattavat hävitä ja menevät huonoksi jakaessaan ahtaan tilan kynien ja kännykän kanssa.