Eilen lapsi kuunteli mieluummin muumit Taikatalvi kirjaa kuin katsoi lastenohjelmia televisiosta. Poika osasi kaiken lisäksi sanoa ensin "kirja" ennen kuin "äiti". Vieläkin hän sekoittaa isin ja äidin toisiinsa eli kutsuu väliä äitiä isiksi, mutta eipä juuri koskaan isiä äidiksi. Siitä varmaan jo huomaa kumpi on hänelle ollut läheisempi, vaikka kyllä minäkin olen alkanut olla enemmän äiti kuin aluksi. Eilen vietettiin kotona kahdestaan klo 17.30 - 20.30 kun mies oli kielikurssilla. Hyvä, että ollaan välillä ihan pakosta kahdestaan.

Olen hidas reagoimaan, mutta Nina Mikkosen sanomiset huonoista äideistä ja päiväkodeista ottava kyllä päähän. Katsottiin äitini kanssa Perho tuli taloon ohjelma, jossa oltiiin vieraisilla Timo T.A.Mikkosen kotona. Paljonhan sille vaimolle ei siinä sananvaraa annettu, mutta kumpikin meistä oli sitä mieltä, että ehkä jotain kehityksen hidastumista näissä Mikkosen lapsissa. Puhuivat vähän lässyttäen molemmat. Ei saisi tietenkään arvostella, mutta jos ihmiset pitävät itseään jonain yli-ihmisinä ja arvostelevat hyvin järjestettyä hoito/kasvatusjärjestelmää keskitysleiriksi, niin kyllä heidän oma toimintansa silloin joutuu suurennuslasin alle. Päiväkodissa on koulutettu henkilökunta ja siellä kasvatusvastuu jaetaan usean ihmisen kesken. Ainakin oma lapseni oppii päiväkodissa sosiaaliseksi, kun ei naapurustossa ole sen ikäisiä lapsia että keskenään leikkisivät. Meidän pojan mieleen on jäänyt päiväkodissa lauletut laulut. Niitä laulaa ja leikkii iltaisin.

Olen lukemassa Richard Powersin kirjaa Laulut joita lauloimme. Avaa tuon syrjinnän näkökulman, jonka valkoisen ja mustan lapsi on ainakin 40 vuotta sitten kokenut ympäristönsä taholta. Kirja on paksu. Silti lainasin sivukirjastosta lisää hyviä kirjoja kun vein lapsen lääkärille maanantaina. Aloitin lukemaan Bo Carpelanin kirjaa Lapsuus. Kirjoitustyylistä tulee mieleen vanhus, joka ei ole lapsena sekoittanut päätään televiolla ja muistelee nyt omaa lapsuuttaan. Ympäristö kuvataan niin eri tavoin. Ympäristöllä on oma roolinsa. Kyse ei ole vain tarinasta ja sen kerronnasta. Vahinko vain, että tapahtumapaikka on Helsinki. Se on vieraampaa seutua, vaikka ½ vuotta siellä asuinkin. Mutta mitä siinä ehtii näkemään, jos asuin jäähallin vieressä Töölössä.

Paino on jämähtänyt nyt 108,8 kg. Osasyynä on se, että mies ei tue laihdutusta vaan irvailee sitä yhdessä lapsen kanssa. Hän ei usko, että olen voinut laihtua pelkästään ruokavaliota muuttamalla. Hänen mielestään minun pitäisi harrastaa lenkkeilyä. Miestä varmaan rassaa sekin, kun hänellä itselläänkin on pienoinen vatsa, jota hän ruokkii vaalealla leivällä ja majoneesilla. Pitäisi taas löytää jostain motivaatiota seuraavan 10 kg:n pudottamiseen.