Eikö vaan aamulla bussiin mennessä särkyneet lastenrattaat. Tietää taas rahanmenoa ja ne rattaat on ostettava tänään. Mies pisti lapsen valmiiksi liian myöhään ja minä sitten yritin säästää aikaa ryntäämällä tien poikki ja yritin saada rattaat mahdollisimman nopeasti juoksunopeudesta yli katukiveyksen. Pyörä jäi siihen kun irtosi rattaista. Työnsin vammaiset vaunut bussiin ja totesin, että pyörää ei enää takaisin saa. Ja soitin miehelle. Sovittiin, että hän tulee kaupunkiin niin käydään ne rattaat ostamassa. Minä joudun ilmeisesti maksamaan, mutta yritän nyysiä mieheltä sentään ensi kuun vuokrasta puolet eli 50 € (loppuhan tulee asumistuesta.) Lapsen kanssa ilman rattaita meno toiseen bussiin onnistui kyllä oikein hyvin. Kiltti poika, jos se nyt mikään hyvä asia on. Omapäinen pitää ihmisen olla. Omapäinen, persoonallinen ja jännittävä. Ja sitähän meidän poika tulee olemaan.

Me ollaan koti-ihmisiä. Kotona asiat sujuu hyvin. Kaupungilla jos ollaan miehen kanssa kahdestaan niin on vähän outo homma. Mies ei ehkä ole niin hyvin kotoutunut kuin miltä kotona tuntuu. Kotona me ollaan onnellisia. Vapaa-ajalla ei muualla osata tehdä mitään, että oltaisiin onnellisia. Kummallakin on omat jutut.

Ostin eilen puseron H&M:stä. Olen käyttänyt entistä puseroa jo 7 kk joka arkipäivä, joten oli aika hankkia uusi.

Miehelle sanoin kotona, että löysin liberialaista musiikkia netistä, mutta hän ei ollenkaan innostunut. "Nyt ollaan muuttamassa Helsinkiin, ei tässä nyt mikään musiikki tärkeää ole." Pitää vaan salaa harrastaa tätä miehen kotimaan musiikkia. Ehkä se sitten yhtenä päivänä tarkoittaa, mistä musiikista minä olen puhunut. Siihen vaan tarvitaan se nettiyhteys kotiin, eikä se ole ihan lähiaikoinen tapahtumassa.