Ihan tavallinen viikonloppu. Lauantaina saunassa lapsikin huomasi lattialla retkeilevät minimuurahaiset. Isä ylälauteelta neuvoi, miten niitä muurahaisia olisi pitänyt tappaa jalalla polkemalla, mutta poika ei siitä oikein innostunut. Sunnuntaina siivottiin kaksi tuntia. Mies otti sängyn ja sohvanaluset ja television takaa pölyt. Minä siivosin valkoisia seiniä roiskeista. Television takaa löytyivät myös viuluni ja kitara ja mies ja poika tulivat pitämään pienen "mamma mia" konserton. Joku nainen oli miehen kielikurssilla sanonut pitävänsä mamma mia musiikista ja tästä mies sitten nappasi sanat ja melodia oli ihan oma, koska mies ei tunne Abbaa. Minä olin vähän huolissani viulusta, kun poika sitä vähän rämpytti. Eihän se kuitenkaan onneksi mennyt rikki.

Luin loppuun Steven Hallin Haitekstin ja loppu oli tyrmäävän huono. 50 sivua kuvausta (ajatus)hain metsästämisestä, joka löytyy Tappajahai-elokuvasta. Kirjastoon palautin kassillisen kirjoja mm. Don DeLilloin Putoava mies ja Ilkka Mujusen Laurin näköinen mies, molemmat lukematta. Olen hamstrannut kotiini kirjoja ja sitten ne jäävät kuitenkin lukematta, koska yllättäen löytyy uusia ja parempia, joita lukee mieluummin. Kuten nyt Pasi Ilmari Jääskeläisen kirja Lumikko ja yhdeksän muuta. Luin pätkän alusta kirjaston kahvilassa ja jouduin heti koukkuun. Pitää vaan muistaa seurata mitä kirjallisuudessa tapahtuu eri foorumeilta, muuten ei löydä parhaita.