Sain kirjastosta varaamani Ray Bradburyn kirjan Zen sataiteessa - esseitä luovuudesta. Tämäkin on Kansanvalistusseuran kustantama kuten ne Natalie Goldbergin kirjoitusoppaat, joiden neuvot allekirjoitan itselleni sopiviksi. Yliopistoonkin pääsin Robert Pirsigin kirjalla Zen ja moottoripyörän kunnossapito. Oikeastaan juuri sen kirjan takia pyrin siihen yliopistoon ja siihen tiedekuntaan. Tai oli minulle jo lukioaikana selvinnyt, että mielestäni lasten maailma ja kehitys on mielenkiintoinen asia, samaan aikaan kun ystäväni sanoivat, että inhoavat lapsia (17-vuotiaina). Minulle oli yllätys, että tämä Bradbury on kirjoittanut kirjan Fahrenheit 451. Toki olen sen lukiossa joskus 80-luvun loppupuolella lukenut, mutta kirjailijan nimi ei kyllä silloin jäänyt mieleeni. Minusta on ihmeellistä että olen tekemässä gradua yliopistossa, koska lukiosta en kirjoittanut sen parempia kuin M:n paperit. Silloin tuntui siltä, että lukiolla ei ole väliä, koska teatterikorkeakouluunhan minä haluan. Nyt kaduttaa ettei tullut opiskeltua paremmin. Toisaalta, silloin opiskeluaika meni iltaisin juuri filosofian kirjojen lukemiseen. Edelleen käytän sitä mielikuvaa, että kyse on vanhasta merirosvojen jättämästä kartasta, johon täytyy löytää oikeat koodit, että ymmärtää mistä kysymys. Mikäpä olisi sen ihanampaa kuin päästä iltaisin KAIKESSA RAUHASSA, OMASSA TYÖHUONEESSA (ilman lapsen häiriöit...no, ehkä silti mieluummin lukisin satuja, jos tuo lapsi niitä kuuntelisi!) tutustua René Descartesin kirjoituksiin ja samalla kuvitella hänet siellä jossain kaukana historiassa ISTUNEEN ja AJATELLEEN näitä asioita. Paljon mielenkiintoisempaa kuin psykologien tapa koettaa tehdä tieteenalastaan tiedettä empiirisen tutkimuksen avulla. Minun mielestäni on aina vain tapa selittää maailmaa - eli teoria ja näissä teorioissa on virheitä, juuri niiden etsiminen olisikin niin mielenkiintoista. Voisiko olla, että olen ymmärtänyt filosofian merkityksen nyt oikein - tai ainakin omalla tavallani. Naistutkimuksen tieteenfilosofian pienellä kurssilla tätä harjoiteltiin. No jaa, kaikkeahan sitä saa ajatella. Tärkeintä on kuitenkin se, että päivittäin saan oman kahvikupilliseni. Se rauhoittaa levottoman ja energisen pääni ja tuo tunteen, että normaalielämä säilyy vaikka pienessä flowssa välillä mennäänkin (toisesta näkökulmasta tuo flow on juuri vaarallinen Hypo! - Siis hypomania, joka ei ole niin paha kuin mania.... jolloin todella ollaan jo sekaisin.). Tarkistin mieheltä jo, että onhan varmaa, että saan päivittäisen kahviannokseni myös Afrikan matkalla ja sain lupauksen, että kyllä. Meidän täytyy vain tehdä hyvä suunnitelma, että saadaan asia toteutettua loppuun asti. Johan tässä naimisiinkin päästiin, vaikka oli poliisi miestä viemässä kokonaan toiselle mantereelle. Valtion kustantamana ja kahden suomalaisen poliisin saattamana. Nyt ollaan samaa matkaa suunnittelemassa omalla rahalla. Ja paluulipun kanssa. Vahinko ettei Liberiaan, mutta kuitenkin täm Owon kylä Lagosin alueella Nigeriassa on yoruba-aluetta. Näin luki wikipediassa, josta googletin tietoja.

Lapis ei vieläkään suostunut katsomaan klo 17 - 18 välisenä aikana TV2:ltä tulleita lastenohjelmia vaan minun täytyi lukea hänelle Hops ja Nops lastenkirjaa ja kirjaston pahvikirjoja. Luulen, että siirryn niistä alle 3 vuotiaille tarkoitetuista lastenkirjoista vähän isommille tarkoitettuihin satukuvakirjoihin. Testataan jaksaako poika niitä kuunnella. Muuten hän antaa minun mieluummin surffata netissä sohvankulmalla kuin antaa lukea jotain kirjaa (tällä hetkellä menossa Anu Silfverbergin Kung Po-kirja). Ainoat afrikkalaiset sadut joita tällä hetkellä tiedän ovat Wilson Kirvan kirjoittamia. Ehkä tärkeintä olisi perehtyä afrikkalaiseen kertomaperinteeseen vaikka eihän minusta nyt afrikkalaista voi tulla ja miehenkin arvomaailma taitaa olla enemmän amerikkalainen kuin ... alkuperäisafron. Mutta homma nyt kiinnostaa. Suomalainenhan tuosta pojasta ehkä kuitenkin tulee. Sosiaalistuu tänne. Sosiaalistumisesta kasvatuksessa onkin enemmän kyse kuin muusta. Ja muutenkin kasvatusta koskevat teoriat lähtevät yleensä aikuisten maailmasta. Pitäisi olla psykologin koulutus, että kasvatus sujuisi JUURI niinkuin sen PITÄISI. Ja tuskin sittenkään. Olen lukenut Matti Bergströmin kirjaa Lapsi viimeinen orjamme ja pidin sen näkökulmasta vaikka se onkin vähän kökösti kirjoitettu. Ennen varhaiskasvatuksen opinnäytetyön loppuun tekemistä minun täytynee vielä lukea Bergströmin kirjaa Mustat ja valkeat leikit. Tuo Lapsi viimeinen orjamme on kirjahyllyssäni (ai nyt kirjat vielä keittiötilan ruokapöydällä, kun kaikki ei mahdu kirjahyllyyn. Mies kauhistelee kirjojen määrää. Periaatteessa uutta kaunokirjallisuutta lukisin mielelläni jo sähkökirjasta, sellaisia kirjoja joita lukee mielikseen, mutta joihin ei enää toistamiseen palaa. Jotkut kirjat on hyvä olla perinteisinä kirjoina, jos niihin haluaa uudelleen palata. Eilen illalla selasin vähän Maailman myytit kirjaa jonka sain Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynnistä 5 € ja lapsi oli sopivasti nukahtanut sohvalle joten oli rauhallista lukea. Mutta kirjan teksti oli aika kökköä Afrikan myyttien kohdalta. Jutussa ei ollut syvyyttä. Kirja toimiikin enemmän lähdekirjallisuutena erilaisten myyttisten hahmojen nimistä. Näyttämötyönlinjalla mietittiin näitä myyttejä. Harmittaa kun painoa on nyt 107 kg, joten kaikkinainen fyysinen ilmaiseminen on jotensakin hankalaa. No, ehkä laulaminen voidaan laskea jollain tasolla fyysiseksi ja siitä mies antoi myönteistä palautetta kun lauloin pojalle. Minulla on kuulema instrumentti käytössä.

Kuningaskuluttja. Must ohjelma katsoa.