Gradu etenee yhtäkkiä tosi paljon. Keksin sen oikean näkökulman "filosofini" ajatteluun. Hän lähtee siitä, että Toisen ihmisen kasvot haastavat subjektin ja tuovat hänet esiin persoonattomasta "on" (il y a -> ranskaa) - olemisesta. Mutta sitten tulee se gradun jälkipuoliskon ongelmakohta ja uusi näkökulma, jota en ole mistään kommentaarikirjallisuudesta kopioinut. Subjekti on vastuussa (responsibility -> englantia, koska en ranskaa osaa...Itku) myös toisen ihmisen tekemisistä. Tämä vastuu on ääretön. Eli käytännössä Levinas esittää vaatimuksia, jotka ova mahdottomia toteuttaa. Mutta se minun kriittinen näkökulmani on, että onko tuo VASTUU nyt sitten jollain tasolla kuitenkin tietämistä, jota vastaan koko Emmanuel Levinasin etiikkaa ensimmäiseksi filosofiaksi vaativa ajattelu sotii. Eli onko tämä filosofi sittenkään niin loputtoman looginen ajattelussaan, onko siellä aukko, jota kukaan muu ei ole huomannut, kun pitää koko ajan selittää niitä tavallisia käsitteitä, joille Levinas antaa niin uusia monimutkaisia sisältöjä. Eli summa summarum: hirveän luku-urakan jälkeen tulen siihen lopputulokseen että skeidaa koko homma (skeida? paskaa helsingiksi?) Ei silti, kyllä minä ajattelijoita ja filosofeja arvostan, mutta ylimalkaan voidaan sanoa, että niiden ajattelu on... ei... en voi sittenkään sanoa, että turhaa.... ok, vaikeaselkoista, kyllä, että harvat saavat selvää, mitä filosofiassa tarkoitetaan ja kirjoitetaan (ja juuri se tekee siitä mielenkiintoista - ihan kuin olisi vanhan aarrekartan kimpussa ja sitten löytää sen aarteen, kun kokee sen AHAA-hetken! Ei empiriaa, pelkkää ajatustyöskentelyä) ja sitten nuo ajattelijat kuitenkin tekevät kömmähdyksiä, joihin lankeavat. Ja juuri niitä me filosofian opiskelijat sitten etsimme. Ainakin näin minä ymmärrän tämän asian. En koskaan käy keskusteluun kenenkään maallikon kanssa käyttäen hyväkseni filosofista jargonia. Minä olen lukenut liian vähän ja tiedän jutuista liian vähän ylpeilläkseni niistä. Minulle vaan tuli haaveeksi nuorena (1. kerta peruskoulussa välitunnilla kun luin ehkä Nietzscheä ja 2. kerta näyttämötyönlinjalla kun luin jotain muuta. Tietenkin myös lukiossa ja terveydenhuolto-oppilaitoksessa ja kansanopiston ATK/viestintä-puolella lainasin aina jotain filosofista kirjastosta. Jotkut ovat kieli-ihmisiä, minä filosofia ihminen) saada aikaan filosofian pro gradu yliopistossa ja nyt minä sitten olen sitä sellaista toteuttamassa. Ja uskon jopa, että siitä tulee hyvää. Graduseminaarin tuotoksesta (muodostaa jo ½ varsinaista tekstiä) tuli arvioksi 4/5 ja minä tiedostin itsekin silloin ne puutteet joita siinä oli.

Filosofian pro gradu oli siis haave aiemmin. Nyt on tulevaisuuden suhteen uusi haave. Tukiaseman chatissa on mielenkiintoista keskustella kun siellä kaikilla on mielenterveyden ongelmia. ... mutta ei, antaa tämän tulevaisuuden haaveen nyt kuitenkin jäädä vain minun omaksi tiedokseni. Vai kerronko? Jos ihminen on kiinnostunut filosofiasta ja harrastaa vielä taiteita, niin eihän se voi terve ja normaali olla - se vaan on mahdotonta (käänteisesti, jos ei olisi filosofiaa eikä taiteita, niin olisinko minäkin sitten ihan täysin "terve"? Tai miten voi välillä olla ´sairas´ ja välillä ´terve´? = sen tason pohdintaa, jota harrastettiin silloin kun opiskeltiin (mielenterveyden)hoitajiksi. Ja minäkin luin silloin paljon ja sen tasoista tekstiä, jota ei meiltä olisi vaadittu. Tiesin, että haluan yliopistoon opiskelemaan jo silloin - oli vaan olemassa se teatterikorkeakoulukin...) Minä tahtoisin olla terapeutti (en siis vain hoitaja!) Psykodraamaterapeutti. Ja heti kun tämän kerron tekee mieli vetää se takaisin, koska se nyt vaan on niin hankalaa, että ei ihme, jos minusta ei siihen. Opettajaksi kyllä - ja työskennelläänhän siinäkin ihmisen (oppivan) "mielen" parissa. Eri lailla kuin mitä hoitajana. Että parempi kun saan nämä nykyiset opintoprojektini loppuun. Ennen ei voi ainakaan tehdä mitään suunitelmia, hyvä jos haaveilla. Cool