Mun pojalla on kuollut veli- tai siskopuoli. Tai oikeastaan - se on ollut 6 kk äitinsä kohdussa (Iltasanomissa oli, että ´äidin vatsassa´ --> vähän naistutkimusta viestintään tai tiedotusoppiin!) kun äiti on sodassa kuollut. Pojan pitää saada se tietää, sitten kun poika vanhempi ja ymmärtää asian.

Kotona kirjastosta haettu elokuva 12 apinaa. Onkohan se Brad Pitt (ei mitään tietoa tai hajua, kuka se näyttelijä on - mä pidän edelleen ´kympillä´  Jack Nicholsonista) siinä ja tapahtuma sijoittuu mielisairaalaan. Joku ajassasiirtymisjuttu siinä oli.

On minulla ystäviä maailma täynnä. Unohdin sen vain kun luin vain yliopistossa ja filosofiaa.

Aina kun murheet jaetaan, syntyy ystävyyssuhde. Kynttilänliekki sen kunniaksi.

Poika onnistui eilen puremaan lämpökynttilää, kun äiti istui keittiön pöydän ääressä runoa. Mies sanoi tutustuessamme, että 1) sinä olet professori, 2) sinun kirjan pitää menestyä myös Suomen ulkopuolella. Ja sitten se pelasti minut siitä opiskelijaloukosta jossa olin.

Ja nyt minä voisin laittaa meidän ikkunaan ristin - ja sen Liberian lipun. Mutta en minä kumpaakaan oikeasti tee. Ikkunassa on vain samat mustavalkoruudulliset verhot, jotka ostin vuonna 1987. Vai oliko se 1986. Ihan hirveitä bileitä, taidelukiossa. Jopa poliisit ovella. Että sen nuoruuden jälkeen ei tarvitse enää jatkaa. Voin vain loistaa.

 

Shine my Miia, shine!

Kotona saan olla TANSSIVA RUNOILIJA miehelle ja pojalle. Ja olen ´profeetta vain omassa kaupungissani´.... eikö se yleensä ole muka toisinpäin?

Yöllä oli entinen oppilaani lähettänyt minulle Siunauksia ja Raamatun jakeen. Sitä en kerro, mitä hänen perheessään on tapahtunut. Ennen vanhaan vain poliisit eivät voineet tehdä mitään, jos oli perheväkivaltaa.

kastehelmi, roisto, kelmi....olet Helmi...(runon alkuko, vain jonkin novellin rakenne?) Viaton