Päivä kului rauhassa kotona. Puolen päivän aikaan siivottiin eli minä pesin astiat ja kävin puhdistusaineen kanssa läpi valkoisia seiniä kun mies imuroi ja moppasi lattiat. Lapsi sai touhuta omien välineiden kanssa mukana. Sitten jaettiin nettivuorot. Sovittiin, että max 2½ tuntia kerralla. Ex-poikaystäväni, 4 viikoksi lomautettu paperi-insinööri auttoi minua messengerin kanssa netti/konejutuissa ja niin sain hämmästyttää mieheni soittamalla hänelle netin kautta yorubankielistä radioasemaa. Siitä hän piti. Siitä liberialaisesta rap-musiikista hän ei kovin innostunut vaikka minulla tuo "liberian dream" kappale lähtee jo soimaan mielessä kun toimitan yksinkertaisia kotiaskareita (ts. keitän teetä).

Tunsin vihdoinkin olevani onnellinen perheeni kanssa. Lapsi alkaa olla sen verran isomman pojan oloinen että ei tarvitse kokoaikaista hoivaa joten tuntuu, että meilläkin on aikaa keskustella keskenämme vähän enemmän. Ja keskinäinen rakkaus toimii, kun minä saan pistää netin kuntoon ja etsiä oikeat sivut että mies saa etsiä sieltä käytettyjä autoja, jollaisen voi kuulema sitten rahdata meriteitse Afrikkaan (Nigeriaan, ei Liberiaan - näin olen ymmärtänyt). Keskinäinen huolehtiminen on nyt molemminpuolista. Sairaalakeikan jälkeenhän mies on pitänyt kotielämää pystyssä huolehtien lapsesta täysin. Nyt minunkin pääni alkaa olla tarpeeksi selkeä, jotta voin nauttia lapsen kanssa leikkimisestä. A) ei tarvitse pelätä sitä, että mies joutuisi pois Suomesta, B) olen löytänyt uudelleen kirjoittamisen ja sen miten paljon siitä nautin. Ja lukemisen. Lukemisen aloitin uudelleen viime kesänä lainaamalla ensin Tomi Kontion kolumnikirjan ja kun huomasin, että lukeminen onnistuu niin olen nauttinut siitäkin yhtä paljon kuin ikävuosien 7-26 välillä. Sitten kun pääsin yliopistoon kaunokirjallisuuden lukeminen jäi opiskelukirjallisuuden jalkoihin.

Aloitin uuden blogin WordPressiin puhtaasti kirjoittamisesta. Joka on kiinnostunut löytää sen jos löytää. Minä en osoitetta kerro, koska se on ihan eri asiaa (ja eri persoonakin, jos mahdollista) kuin tämä enemmän henkilökohtainen blogi. Minulle blogikirjoittaminen on puoliksi julkaisemista. Hmm, enpä taida osata paremmin selittää, toivottavasti tuosta ymmärtää mitä tarkoitan.

Ja kuten aiempaan kirjoitukseeni kommentoin Mikkosten ohjelma oli loppujen lopuksi aika kesy. Ainoa mitä N.Mikkonen osasi sanoa oli, että feministit ovat niitä aggressiivisia naaraita, jotka seuraavaksi syövät omat jälkeläisensä. Vahinko, että perhe oli lopulta niin hampaaton. Oli niin kiva kohu siitä Mikkosen kotiäidin varhaiskasvatuslausunnosta. Tosin tämän sunnuntain ohjelman alusta minulta jäi vähän kuulematta, kun toisessa huoneessa asentelin miehelle kuunneltavaksi sen yorubankielisen radiokanavan, että hän saattoi kuunnella omaa äidinkieltään samalla kun katseli autoja. Autot toki kiinnostavat häntä muutenkin, sillä hän on ammatiltaan "mechanical engineer". Mitä se Suomessa tarkoittaisi, se on vähän hämärän peitossa. Aika sen näyttää.