Yhteensattuma: Nyt-liitteen kansi 13.3.2009 (Nro 11/2009) : " Isänmaan toivot. Mahdi Abdile pakeni Somaliasta Suomeen 20 vuotta sitten. Nyt hän palaa auttaakseen maahan jääneitä. Auttaisiko hän myös Abdia, jonka Suomen valtio karkotti." & juuri lukemassani Anu Silfverbergin kirjassa (olen sivulla 224 / 323 ja muita kirjoja joita olen lukemassa on mm. Richard Powers Laulut, joita lauloimme (mustasta veljesparista 1950/60 luvun Usassa. Eli miten he kohtasivat rasismin - kai??). Hannu Mäkelä. Elävät ja kuolleet, joka myös kiinnostaa. Mikä ihmeen uussuomalainen? joka varmaan jää lukematta, koska puoliksi afrikkalaisen pojan takia vähemmän aikaa lukea. Antaa olla netissä, mutta ei anna lukea kirjaa - 2 v. 7 kk. 1 pv (lastentarhanopettajakoulutuksessa opetettiin tämän suhteen tarkaksi! Vaikka koulutus muuten huteraa.... ainakin puolessa kasvatusta koskevissa kirjoissa on AIKUISNÄKÖKULMA, joka ei puhu lapsesta oikeasta perspektiivistä. Ainakin moneen kirjaan voi esittää sellaista kritiikkiä. Kuten Monica Rödstamin Lapsen kehitys 0-3 vuotta. Otava (1993) sisällysluettelo osittain ihan ok, mutta mikä tämän lähtöteoria on?) Khaled Hosseini Leijapoikaa oli joku sanataideopettaja Tampereelta blogissaan kehunut (tai sitä edellistä Tuhat aurinkoa (?)), joten senkin sitten lainasin kun löysin matkalla lapsen neuvolakäynnille. Sitten on Bo Carpelanin Lapsuus kirja ja jonka Alkutuuli kirjasta pidin niin muistan vaikka siitä on jo monta vuotta kun sen luin. J.Pekka Mäkelän Alshain kirjan luen loppuun. (Pidän enemmän kuin ensimmäisestä, joka oli ns. "kökkö" - vaikka mikä minä olen kritisoimaan, kun itsekin kirjoitan (sen toki tiedän) kökköä tekstiä. Viivi Hyvösen Apina ja uusikuu kirjan luen ehdottomasti, vaikka en edest tiedä, mistä se kertoo. Sitten on Abipsykologia kirja ja Aitolehden ja Sihvolan toimittama Suhteiden näyttämöt, joiden lukemisesta olen vähän kiikun kaakun. Luulen, että tuon suhteiden näyttömön, joka kertoo psykodraamasta luen. Abipsykologia Otava (2008) on vähän ehkä kiikun kaakun, kun kuka tietää pääsenkö minä sitä psykologiaa koskaan kirjoittamaan.  Hannu Mäkelän kirja menee myös ehkä-jonoon, koska en ole varma, että onko minulla aikaa. Jostain on luovuttava, kun on perhe. Sitten on kirjahyllyssä Kalevala, oma ostama punakantinen ja makuuhuoneessa toinen loisto-pokkarina 2002, Jukka Salmisen kuvittama & olin kirjoittanut ensimmäiselle sivulle, että Heimo Kantele ja Kalevi Kantele ovat todellisia ihmisiä Helsingissä. En tiedä onko heidän nimiään puhelinluettelossa, mutta minun silmiini ne osuivat, kun olin puhelimessa myymässä lehtiä. Kaunis ääni jotkut sanoivat - niin, minähän hävisin Miia Nuutilalle Kajaanin Sana & Sävel kilpailussa vuonna se ja jotain kun hän lausui Bertolt Brechtin Pornosonettaja ja minä Kalevalaa. Ihan vain sen takia, että olen ollut mukana Paavo Liskin Kalevala-draamassa vuonna se ja jotain paikassa se ja tuo.

Miia N. on Ihana ihminen. Ansaitsee auransa! Ja asiaan, eli näihin kirjoihini. Se Salmisen kuvittama Kalevala (minun kuvanikin on mukana yhdessä Kalevala Draama nahkakantisessa kirjassa, kun olin 15 vuotias. Isäni, joka vielä elää on siellä myös. Hän oli Pohjolan (esitti siis) isäntä. Täyttää 9.5.2009 seitsemänkymmentä vuotta, jos elää siihen asti. Piirtää vaikka aivohalvaus, tuosta aivohalvauksesta ehkä tuonnempana vielä...) - siis Kalevala oli Pekka Isakssonin ja Jouko Jokisalon Kallonmittaajia ja skinejä - Rasismin aatehistoriaa (Like, 1999) alla sekaisessa kirjahyllyssä makuuhuoneessa, jonne mieheni "Viki" "Voitto" sen laittoi kun olimme muuttaneet tähän asuntoon Kalevalanpäivänä 2006. Minun täytyy tehdä inventaario kirjahyllyssä ja heittää osa kirjoista pois, sillä en tarvitse niitä. Osaa tarvitsen, kuten noita kallonmiittajia. Marxin Pääomakin olisi hyvä. Ihmettelen, miten juuri sosiologiasta minulla on yliopistosta parhain arvosana (vai miten ne tulee?) vaikka no, kiinnostustahan minulla kaikkeen riittää. Mutta ei niin paljon että koskaan tekisin loppuun Helsingin avoimeen v:nna 1993 aloittamaani viestinnän approbaturia. Meidän näyttämötyönlinjaltahan meni mediaan myös Sari Aro, joka silloin oli sukunimeltään jotain muuta. Yleltä hänen puhelinnumeronsa olen saanut ja jonkun tekstiviestin muutama vuosi sitten lähettänyt, mutta mitään vastausa en ole saanut. Sarilla (tunnen niitä monta! Yksi lukee siis talousuutisia, toinen tekee sosiologian väiitöskirjaa (häneen olen joka päivä e-mail yhteydessä, ystävä Musiikkilukiosta, sieltä missä uskonnonopettaja muuttui miehestä naiseksi joskus silloin kun en enää ollut koulussa. Lukioaikana näin hänestä unta... mutta sekin jääköön lukijalta hämärän peittoon, se uni. Cool). Ihan päällimäiseksi ruokapöydälle laitan kaksisuuntaisen mielialahäiriön työkirjan, jossa on kannessa shakkinappulat ja jonka sain vuonna 2007 keväällä (kai?). Ei ole ainakaan roskiin meillä se menossa. Huomenna päätän, mitä teen pojan kastetilaisuudesta (luojan kiitos tunsin tästä kaupungista EDES kaksi ihmistä, joita pystyin pyytämään kummieiksi. Ne olivat ne AINOAT kaksi ihmistä jotka tunsin sen jälkeen kun tein välirikon paikallisen kirjailijayhdistyksen jäseniin. "Kirjailijayhdistys" vaikka jäseneksi otetaan ihmisiä, jotka eivät ole koskaan - ja tuskin koskaan tulevat (puhun itsestäni) julkaisemaankaan mitään kirjoja. On minun runoni ollut sen Niittylahden kansanopiston mainoslehtisessä ... ja yhden kerran olen lehteen jotain kirjoittanau ja yhden kerran on nimeni ollut maakuntalehden otsikossa. Jäi sitten tosi vähän täytetyksi se "leikekirja" (siksi niitä kai kutsutaan) joka sitäkin varten varattiin. On se kai jossain tallessa. Paikallislehti otsikoi "XXXX:n tie vie teatteriin". Niin väärässä siis voivat toimittajat olla, vai mitä Silmänisku, no ehkä vain pienien lehtien. 

"Älkää käsittäkö minua väärin, ihmismieli kiehtoo minua vain ammatillisesti. Siviilissä olen kirjailija" Repliikki Käsky elokuvassa.

Tänään kuitenkin mieltäni kiehtoi se, että kuinka katsoa elokuvaa, kun lapsi "häiritsee" vieressä. Päiväkodista tullessa aloin jo kohdella lastani vähän kuin vanhempaa lasta siis "isompana". Normaalisti olen antanut hänelle murtamastani lakupatukasta palasen ja tänään annoin hänen ITSE puraista palan. Kirjastossa antaessani karkkia näytin hänelle jopa itse pakkausta. Ja alkoi naurattaa kun huomasin, että hyvänen aika, siinähän ei ole enää sitä MUSTAA NAAMAA ja onneksi ei, koska lapsenikohan on sitten "värivikainen". Eräässä chatissa kävin oikein innostavan keskustelun naisen kanssa, joka oli päässyt keräämään vain huonoja kokemuksia ulkomaalaisista ihmisistä. Meillä kuitenkin toisessa huoneessa soi yorubamusiikki Nigeriasta ja toisessa huoneessa katsottiin Käsky - elokuva. Ja lapsi, joka ei normaalisti katso edes lastenohjelmia katsoi tyynesti tätä Leena Landerin kirjoittan kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa. Pojan kummitäti kirjoitti tekstiviestissä, että kannattaa katsoa elokuva ja muodostaa oma mielipide. Ystäväni ei syttynyt tarinaan. Ja oli hyvä, että poika ei kaikkea katsonutkaan kaikkea, silllä elokuvahan oli osin pornoa. Sitä en osaa enkä viitsi / jaksa / halua ajatella, että mikä naisnäkökulma siinä sitten oli. Naistutkimus oli vain sivuaineena. Lapsi kuitenkin antoi äidin ottaa elokuva"nautintonsa" sen jälkeen kun itse sammutti valot vaikka normaalisti aina haluaa valojen olevan päällä ja avaa itse heti päiväkodista kotiin tullessaan television, istuttaa äidin sohvalle ja antaa hänelle television kaukosäätimeen. Samaan televisioon, jonka äiti 5 kk raskaana ollessaan yksin raahasi bussipysäkiltä n. 50 m:n päästä kaupungin kaksikerroksisen talon toiseen kerrokseen - eikä saanut keskenmenoa. Yksin, koska mies oli karussa Tukholmassa jonkun Ruotsissa olevan kirkon sisätiloissa yöt ja rautatieasemalla päivät. Ja äiti vietti vapaan aikansa joko televisiota katsoen tai filosofian graduseminaaria tehden. nyt kuitenkin isäkin on Luojan Kiitos täällä ja äiti ja poika kuuntelevat kuinka miehen käytettyjen autojen selaamisen keskeyttää vain jonku n ystävän puhelu ja he keskustelevat yorubaksi. Yorubaa puhuvia ihmisisä on 20 milj. Äiti arvaa, että puhelu on Afrikasta, koska se kestää vain vähän aikaa ja sen jälkeen mies soittaa takaisin. Afrikasta soittaminen on niin kallista, että mies siksi soittaa veljelleen takaisin.  

Minä kävin sen Käsky - elokuvan, vaikka epäilin, että tuleeko sitä katsottua. Minulla oli alennuslippu Filmtowniin ja sain sillä elokuvan ja lapselle Fanta - ananas limonadin. Limonadin poika juo ehkä saunan jälkeen, näin "sovin" mieheni kanssa.... Pesin tänään uuden H&M:ltä ostamani mustan XXXL-puseron. Pesin pyykkiä ensimmäisenkerran 2 v 7 kk. Mies on hoitanut nämä asiat (hommat / jutut / askareet?) lapsen syntymästä lähtien. SE Aviomies. Facebook teki minulle "What kind of Bride you will be" testin ihan itsestään, minä en mihinkään kysymyksiin vastaillut. Lisäksi se väittää japanilainen nimi (vastaus: Aya) testin olevan morsian testi. Outo homma.

Minä menen makuuhuoneeseen, luen Hesaria, kirjoitan viimeisen ½ s. treenivihkon loppuun (huomenna uusi vihko ja etsiminen, että missä ne entiset vihkot ovat) ja kuuntelen, kun päässä humisee... soi melkein musiikki. Mutta Herran Tähden vanhaa kitaraa en kyllä ota pakkauksesta esiin. Sitä jonka ostin silloin kun päätin lopettaa terveydenhuolto-oppilaitoksessa opiskelun kesken. Sitä jonka ostopäätöksen tein silloin kun istuin narkomaanikilinikan autossa hoitajaharjoittelija terepauttisessa yhteisössä kun käytiin ostamassa ruokaa. Loppujen lopuksi se klinikka ei sittenkään ollut niin kovin tärkeä. MUUTEN kuin, että minun ei siellä tarvinnut käyttää valkoista hoitajan asua. Ei minua kaduta se, että olen naimisissa. Se vaan on vähän surullista, että minulla ei olisi ollut ketään ketä kutsua häihin (nyt tulee ehkä mieleen joitain ihmisiä, mutta suuri todennäköisyys, että he eivät olisi halunneet tulla sinne. Eivätkä olisi tahtoneetkaan tulla (pitääpä lukea Eppu Salmisen kirja Lasten ristiretki, jos se kirjastossa. Tai sitten ehkä joskus Helsingissä - sinne muutto kyllä pelottaa, koska ei tiedä mistä rahaa). Ei ketään ketä kutsua riippumatta siitä, että kuka se sulhanen olisi ollut. Eikä ketään, joka olisi iloinnut... Ei, kyllä Kuopiossa eräs musiikin opettaja olisi iloinnut, mutta hän onkin ortodoksi. Eikä kyllä minuakaan kutsuttu häihin vaikka ne olivat Maria Lundin ja minä "leikin" hänen miehensä manageria opistolla. Sitä minun omistamaani kitaraa se poika soitti ja uikutti suureen ääneen ihan kuin minäkin tässä nyt uikutan itseäni. Ja tulen varmaan huomennakin uikuttamaan lisää, koska minulla on nyt tämä kannettava miniläppäri. Onneksi kenenkään ei ole PAKKO lukea kaikkea mitä kirjoitan, kun taas lukiossa oppilaiden ON PAKKO kuunnella, mitä minä opetan - vai onko? Siinäpä kysymys omaa ammatillista kehittymistä varten reflektoitavaks. Ehkä opettaminen on inspiroivaa työtä. Arno Kotrohan on / oli (kun en tiedä kuin tämän seuraaavan) runoilija ja filosofian opettaja ja möi (myi?) ensimmäisellä kirjallaan paljon. Tämä Sanovat sitä rakkaudeksi oli meidän kirjassa scifi/fantasihyllyssä. En tiedä oliko se jonkun mielipide, mielenilmaus vai vaan vahinko eli virhe tai erhe.

Herran tähden täältä lähden
Herran tähden, kenen nähden
otan lehden
sitä tehden

otan lehden..siitä tähden

Ugr´ Aya E´Yach
Kotona 2009
FINLAND