Ajatukseni oli ryhtyä kutsumaan oppilaita sitten opettajana PAHKAPÄKSI, sen takia, että lukiossa olin asumassa opiskelijasolussa. Ja siellä juhlittiin aika lailla. Niin paljon, että enää ei tarvitse samalla tavalla juhlia. Eikä istuksia raflassa tai discossa odottamassa, että elämäni mies sieltä ilmestyisi näkyviini. Raskastahan se aika nuorena on. Tuosta ´pahkapäät´ termistä vielä. Meillä oli yläasteella oikein hyvä ruotsinopettaja, joka kutsui meitä ehkä ´pöllöpäiksi´. Siitä ajatus kutsumanimeen. Mutta tuo huudahdus "PAH!" löytyi myös Aku Ankasta, jota päädyin pojalle lukemaan, kun olisin katsonut 12 apinaa elokuvan. Kirjaston DVD:ssä ei jostain syystä ollut tekstitystä. Hyvältä elokuva vaikutti, mutta en ehtinyt sitä edes 1/3 katsomaan.

Ennakkoaavistukset, saako niitä kukaan muu? Näyttämötyönlinjalla ollut tyttö oli ajatellut minua juuri viikkoa ennenkuin kirjoitin hänelle e-mail-kirjeen. En muista oliko hän siinä ryhmässä, jossa luovan kirjoittamisen opettaja antoi minusta arvion "Tästä tytöstä vielä kuullaan", vaikka oli vain 40 h tunteja. Ja se, minkä perusteella hän antoi tuon arvion oli sellainen kohtaus, jossa nuori lapsi on auton sisällä etupenkillä ja nukkuu ja sitten soivat kirkonkellot. Olin kirjoittanut myös siihen, että kenelle kellot soivat. Hyvä aloitushan tuo edelleen mielestäni olisi. Pitää vain keksiä lisää tuollaisia kohtauksia ja (näytelmä - elokuva - novelli - romaani kohtauksia, ei sairauskohtauksia) ja kirjoittaa niistä kaavioita. Esim. muistikirjaan. Minulle nuo kirkonkellot tuovat mieleen, että on jonkun hautajaiset tai häät vaikka en tiedä soitetaanko häitä varten kirkonkelloja ollenkaan. JA tuo pieni  poika on aiheuttanut sen kuoleman a) tarkoituksella b) vahingossa...

Saunassa eilen pakottauduin, silloin ensimmäisella ½ - tuntisella jolloin olin siellä yksin, lukemaan kirjaa Kung Po:ta. Oikeastaan kirjan kanssa ei ole koskaan yksin. Viivi Hyvösen Apina ja uusikuu - kirja saattaa jäädä lukematta. Ei minulla ole niin paljon enää energiaa eli puhtia. Suomenkieli on kyllä mielenkiintoinen. Miten sitä nyt sitten ulkomaalaiselle opettaa kaikki kielen merkillisyydet. Yllättynyt

Olen siirtynyt kahvinjuonista teen juojaksi. Kun ennen pistin teehen sitruunaa ja pirkan tai rainbown keinomakeutusta juon nyt teen ilman mitään makeutusta. Vedenkeitin kyllä tekee teestä ensin vähän liian kuumaa ja pitää odotella jonkun aikaa, että se on juomakelpoista. Tai lisätä vähän kylmää vettä. Vähän maustetut teet ovat hyviä, kuten nyt ostamani Rainbown hehkuvat vuoret maustettu teevalikoima. Eikä tämä ollut kovin kalliskaan. Aivan ihana maku. Tänään ja eilen söin miehen ostamaa lenkkimakkaraa 1/4 lämmitettynä mikrossa. Ja eilen vielä miehen valkoisen hot dog sämpylän ja siihen vähän majoneesia. Ai kauheaa! Ja yksi jäätelö. En uskalla käydä vaa´alla. Ravitsemusterapeutin luona käyminen on edessä 17.4. eli n. 2 vko:n kuluttua. Edellisellä kerralla paino oli 109 kg, nyt toivon sen olevan siellä n. 102 kg. Eli merkittävä painonpudotus. Ystäväni oli painanut samoilla lääkkeillä 100 kg, nyt 80 kg. Ja hän siis soittaa kitaraa ja oli saanut itselleen uuden basistin. 

Miehen selän rasvasin hänelle, kun hän kävi suihkussa. Pitää löytää yhteinen aallonpituus. Onhan se vähän rasittavaa, jos poliisi on pariskunnan välille epäluottamuksen luonut juuri sen jälkeen kun oltiin 2 päivää onnellisia. Sitten vaan raskaana olevalle naiselle, että kun tää voi olla lumeliitto - ja eipä tunteilla. Eikä minulla ole hajuakaan siitä, miten avioparin pitäisi elää. Minä olen ollut vanhapiika-ainesta jo ihan nuoresta lähtien. Liian vaikea, liian sitä ja tätä ja liian feministi. Outo on, kovin outoa. 

Poika oli pistänyt pöytäkoneen levykkeenpanoaukkoon paperia, joten nyt levykkeitä ei saa sinne. Mies sanoi, että hän osaa kyllä korjata tuon vian. Ottaa ja aukaisee sen kotelon ja sittten ottaa paperit sieltä pois. Minulla jäi yhteen yliopiston koneeseen se metalliosa levykkeestä sisälle. Pöytäkone on 11 vuotta vanha. Ostettu opintolainarahoilla. Tämä miniläppäri maksaa 15 € x 24 kk + yhteys 19.90 € ja vielä 5,80 € virusturva. 4 kk aluksi veloituksetta ja on vuoden sopimus. Sen jälkeen voi irtisanoa milloin haluaa.