Miehen kanssa taas sovussa. Etsittiin sitä asuntoa taas. Kun miehen mielestä minä en tahdo muuttaa, eikä se niin ole. Ei minulle ole mitään tässä kaupungissa, jossa nyt asun. Ja Helsingissä säilyvät kuitenkin tärkeimmät asiat: oma kello, oma tietokone (pidettävä parempaa huolta), meidän huonekalut, televisio. Miehelle mahdollisuus saada työtä. Minulla opinnot loppuun. Tänään en ole stressannut niillä itseäni. Kuunnellut vain youtubessa sitä, minkä levy olisi kaupassa maksanut enää 5 €. Paljonkohan ne tienaavat (ylipäänsä) kukaan taiteen tai musiikin (sama asiahan nuo molemmat ovat) tekemisellä..

Cool

odottaa saunaan meno. Ehkä yksin, kun poika, Cris nukkuu päiväunia. Mummon kanssa kun puhuttiin puhelimessa ja oli kaiutin siinä päällä niin poika luuli, että jo nyt hetikohta klo 10.30 aikaan saunaan ja oli innoissaan. Nyt saa nähdä herääkö 35 min kuluessa saunaan vai jääkö se reissu häneltä tekemättä.

Joku vähän humalassa oleva mies etsi johonkin toiseen asuntoon. Avasin oven ja sitten hän pahoitteli. Kun ei ole ulkomaalaista nimeä meidän ovessa.

Lapsella on musta muovikarhu ja sillä kiiluvat PUNAISET silmät. Vaarallinen se semmoinen peto ärsytettynä on. Ihan kuten minäkin Hymy, mutta leikisti vain Viaton.

Ei voi mitään, pakko lukea sitä Tomperin ja Juuson Sokrates koulussa kirjaa. Koska aamupäivä maanantaina menee vähän niihin "neuvotteluihin" siellä toimistossa.