Mikään ei ole niin kaunista kuin lasten leikki! Olimme Crisin kanssa kahdestaan kotona, kun ovikello soi. Sitä ennen Cris oli parvekkeella ja tuntui juttelevan ulkonaolevien ihmisten kanssa.  En kiinnittänyt siihen enempää huomiota, sillä lapsi saa olla tietyissä määrin vapaasti. Oven takana oli kaksi pientä tyttöä, jotka kysyivät, että saako se poika tulla ulos leikkimään heidän kanssaan. Sanoin, että ei nyt, kun huomenna on kitarisaleikkaus, ja Cris on niin pieni, etten yksin laske häntä vielä, mutta ehkä sitten sunnuntaina. Cris jäi kuitenkin itkemään tyttöjen perään ja repi ovea, joten päätin, että ok, mennään sitten ulos leikkimään lasten kanssa puoleksi tunniksi, kun sen jälkeen tulee mummo. Laitettiin vaatteet päälle ja mentiin ulos. Siellä oli meillä molemmilla mukavaa. Tavattiin Dani, joka oli vähän isompi poika ja joka kertoi, että hänellä ei ole äitiä ja että hän asuu isosiskon kanssa ja muu perhe on Venäjällä. Isosisko kutsui Danin kotiin venäjäksi ja poika heitti pallon alhaalta isollesiskolle, joka sai pallon kiinni. Toisella pienellä pojalla oli pyörä ja hän jutteli minulle mielellään pyörästään ja muistakin jutuista. Cris oli kovasti tyttöjen perään. Sitten kun mummo tuli tuli suuri suru, kun olisi pitänyt lähteä kotiin. Kannoin itkevän pojan sylissäni, kun muuta vaihtoehtoa ei ollut. Kotona näytin Crisille tyhjää pihaa ja sitä, että tytötkin lähtivät jo koteihinsa nukkumaan. Poika vain itki, että tytöt tytöt. Sitten kun keittiön pöydän ääressä lauloin mummon tuomasta laulukirjasta lauluja poikakin rauhoittui ja antoi lopulta ottaa vaatteet pois ja vaihtaa kakkavaipan pois.

Päivällä vein Kelaan uuden asumistukihakemuksen ja hakemuksen lapsen kotihoidon tukeen. Poika on kotona siihen asti kun täyttää elokuussa kolme vuotta.