Aamulla luin miehelle Natalien blogista, että Maailma kylässä tapahtumassa oli ollut yorubakeittiö. Tästä mies sai heti inspiraation, että sinne pitää päästä, jos siellä on yorubaa puhuvia ihmisiä. Se kieli kun on hänen äidinkielensä. Otettiin lapsi mukaan. Lapsi olisi halunnut ottaa pikkuiset vauvanrattaat mukaan, mutta se oli mahdotonta. Tarkoitus oli, että lapsi istuu omissa rattaissaan kun on niin paljon ihmisiä liikkeellä. Vauvanrattaat jätettiin kotiin ja lapsi itki. Ulkona mies napsautti kukkivan punaisen tulppaanin pihasta ja antoi sen lapselle, jolta itku loppui siihen. En ojentanut miestä hänen teostaan vaan toivoin vain, ettei kukaan nähnyt sitä. Kaupungilla olikin paljon ihmisiä liikkeellä ja mies tunnisti yorubakeittiön siitä, mitä naisilla oli päällään. Mitään ei enää tapahtumasta ostettu. Käveltiin vain läpi. Lastenteltassa oli liian paljon ihmisiä liian vähässä tilassa, joten ei nähty mitään. Pomppulinnasta poika ei vielä olisi osannut nauttia. Katsottiin läpi muutamat pöydät ja ihasteltiin Greenpeacen apinoiksi pukeutuneita esiintyjiä. Vahinko, ettei ollut kameraa mukana. Allekirjoitin tänään Greenpeacen vetoomuksen, ettei palmuöljyä ja eilen Amnestyn vetoomuksen että Etelä-Amerikan jossain valtiossa poliisiväkivalta vähenisi. En ole liittynyt vielä vihreän liiton tai amnestyn jäseneksi eikä minulla ole kummilasta kehitysmaassa. Greenpeacekään ei vielä saa tukeani. Kaikki tuo odottaa sitä, että siirryn työelämään. Lapsi oli todella kiltisti koko reissun ajan. Rautatieaseman ala-aukiolta löydettiin karkkikauppa, josta saatiin ostettua lapsen pitämiä "pallokarkkeja".

Eilen näin katua ylittäessä Miia (Nuutilan), joka oli samaan aikaan kanssani opiskelemassa  näyttämötyönlinjalla. Välimatka oli 3 m, mutta en viitsinyt/kehdannut ruveta huutelemaan, että Miia, Miia, vaikka se mielessä kävisi. Jälkeenpäin tuli vain sellainen olo kuin olisi jäänyt henkinen krapula: minunhan se piti päästä teatterikorkeakouluun. Sekaannuin sitten vain siihen kirjoittamiseen ja huomasin mieluummin haluavani opiskella filosofiaa, jota pääsinkin opiskelemaan. Ja arvostan enemmän kirjailijoita kuin näyttelijöitä. Olisi silti niin hyvä, jos olisi varaa käydä katsomassa kaikkia hyviä pääkaupunkiseuden teatteriesityksiä. Tänään näin ruohikolla istuvan miehen perheineen. Tuo mies oli lukiossa samalla luokalla kanssani Kuopiossa. En silti kutsunut häntä nimeltä vaan kuljin vain ohi kuitenkin aika pitkään katsoen. Olemme edellisen kerran tavanneet toukokussa 1992 luokkakokouksessa hänen äitinsä kotona. Facebookissa olemme "kavereita". Menetin siis pari kontaktia ujouteni takia.

Maailma festivaaleilla näin jollain ihmisellä paidan:"EN USKO HUMALAAN". Oi, sellaisen tahtoisin itsellenikin.

Miksi televisiossa ei ole mitään muita hyviä kirjallisuusohjelmia kuin FST5:n Kirjakausi? Tuula-Liina Variksen ohjelma tuli joskus, mutta siitäkin saattaa olla aikaa jo 10 vuotta.

"Puhe on läsnäolon ja autenttisuuden tae, kun taas kirjoitus edustaa keinotekoisuutta ja poissaolevaa vieraannuttamista ja läsnäolon lykkäämistä" (Christopher Johnson, Derrida) Olenko minä siis valinnut tuon poissaolevan vieraannuttamisen, kun arvostan enemmän kirjoitettua kuin puhuttua? Sinällään mielenkiintoista, kun Levinaskin tekee eron sanotun ja sanomisen välillä. Sanominen johtaa eettiseen suhteeseen. Luin Filosofin kuolema kirjaa ja sitä lukiessa meni jopa kylmiä väreitä päästä selkärankaa pitkin. Ihanaa havahtua johonkin, jota arvostaa. Filosofiaan ja kirjallisuuteen.