Lapsen kanssa tultiin eilen junalla 2 h matka synnyinkaupunkiini. Lapsi viihtyi hyvin junassa. Aluksi istui paikoillaan ja katsoi maisemia, sitten 20 min kulutta alkoi tutkia ympäristöä. Itki kolme kertaa mm. sen takia, että joi maitoa tuttipullosta ja näki hattuhyllyllä pyyhepaperia ja olisi tahtonut saada sitä itselleen. Junamatka kesti 2 h.  Kun päästiin perille alkoi sataa vettä.

Tänään kävi isäni ja toi kakun. Oli tarkoitus ottaa kuvia kameralla, mutta ladattavat patterit antoivat ottaa vain yhden kuvan ja tuli ilmoitus, että pattereissa liian heikko virta. Yritin kokeilla talon kaikki patterit kaukosäätimistä ja kelloista, mutta ne eivät toimineet vaikka niissä oli jonkin verran virtaa. Äitini kävi ostamassa pattereita joten sain otettua niitä kuvia. Isä täytti 70 vuotta, joten sitä ei koskaan tiedä miten pitkään hän vielä elää. Isällä on ollut joitain vuosia sitten aivohalvaus ja hän on toipilas siitä. Isä kävi uuden naisystävänsä kanssa. Sairaudestaan huolimatta hän on saanut uuden ajokortin vielä.

Kävimme mummon ja pojan kanssa kaupungilla kahdesti. Ensin kaupassa ja poika sai ottaa korin, jota hän itse kantoi. Juoksentelin hyllyjen väliissä pojan perässä ja otin pois korista lelut, jotka hän siihen laittoi. Ulko-oven luona oli Mannerheimin Lastensuojelu Liiton ihmisiä, jotka keräsivät rahaa ja antoivat ilmapalloja ja pinssin. Ensin menimme minä ja poika ja annoin muutaman kymmenen senttiä ja otin ilmapallon. Autoon mentyämme mummo tuli jonkun ajan kuluttua meidän seuraamme ja antoi minulle mehun, joka oli tarkoitus antaa Crisille. Otin pillia muovikuoresta kun se särki pallon. Niinpä menin uuden rahan kanssa MLL:n ihmisten luo ja otin uuden palloin ja tällä kertaa myös pinssin.

Toisella kerralla kaupungilla kävimme ABC-kahviossa ja ostimme kaupan puolelta Geisha-jäätelön, mutta Cris ei sitä tahtonut syödä, joten minä nautiskelin sen. Cris leikki vähän pihalla olevissa laitteissa, mutta eivät ne häntä kovasti kiinnostaneet. Sisällä hän istui vähän mekaanisessa autossa.

Kun tultiin kotiin poika nukahti melkein heti. Ukin kakkua hän ei syönyt.