Feministiäiti (pienellä äffällä & kuiskaten) lukee pojalleen Peppi Pitkätossua. Tai oikeastaan meillä ollaan siinä pisteessä että katsotaan kuvia ja minä sitten selitän sellaisia yksinkertaisia asioita jotka poika ´tietää´ mutta ei osaa verbalisoida (istuu, on kaveri, tekee ruokaa etc.). Huomasin nimittäin, että minun täytyy alkaa olemaan enemmän opettaja kuin äiti. Poika oppi niin nopeasti muumipalapelin kokoamisen kun selitin, että ymmärsin, että hänelle voi todella OPETTAA asiota (lastentarhaopettajakoulutus & aineenopettajan pedagogise opinnot takana. Jotain valmiuksia kai? vai?). Opettaminen nyt merkitsee ihan sitä vaan äidin kanssa leikkimistä ja sitä että siihen on sitten ´upotettu´ opittavia asioita: numeroita - värejä - lisää sanoja, jotka Crisu TIETÄÄ, mutta joille hänellä ei ole verbaalista vastinetta.

Nyt ollaan siitä Pepistä katsottu että ´on kavereita´, ´tekee ruokaa´ (kun kananmuna rikkoutuu hiuksiin) ´etsii´ ´nostaa hevosen´ - ja koko ajan niitä värejä. Eli teen vääryyttä Lindgrenin tarinoille, kun Crisu ei voi niitä vielä ymmärtää.