Palataan tuohon korvakoru asiaan. Tänään päiväkodissa ollessani siellä tutustumassa yhdessä poikani kanssa näin että kahdelle ei-suomalaisella n. 4-vuotiaalla tytöllä oli korvissaan korvakorut ja se oli minusta mahdottoman ´söpöä´ (kun ei muutakaan sanaa tule tässä mieleen). Ei kuitenkaan anneta pojalle korvakourhaaveen edessä periksi. Ostetaan sen sijaan kauniita vaatteita kun on näköjään isäänsä tullut. Nimittäin se vaatekasa on melkoinen mitä mies on n. 5 v:ssa täällä Suomessa ollessaan itselleen hankkinut. Ja minä suurin piirtein pidän puoli vuotta samoja vaatteita (pestäänhän ne toki välillä) ja mieluiten pukeudun mustaan.

Pojan ihastunut kommentti päiväkodissa oloon oli, että PALJON TYTTÖJÄ! Tämä 3-v. nuori herra on tyttöjä - eli leikkikavereita kaivannut. Ryhmässä oli tänään 10 lasta (vielä 10 lisää tulossa + eskarilaiset 8 kpl) ja kaksi heistä puhui hyvää suomea. Muutama ei ymmärrä suomea ollenkaan. Vähän kaksipiippuinen juttu, että oppisiko poika suomea paremmin jos lapsetkin osaisivat suomea hyvin. Vai olisiko se este leikkiin pääsylle, kun lapset (selvästi) huomaisivat, että tuo ei osaa puhua kovin paljon vielä. Toisaalta uskon, että Crisu oppii nopeasti. Oppihan hän sen palapelinkin paljon nopeammin kuin uskoinkaan. Ja nyt siis puhun hänelle koko ajan yksinkertaisia lauseita jotka hän pystyy ymmärtämään, koska NÄKEE ne ympärillään. Tänään pysähdyttiin katsomaan todella upean näköisiä hämähäkin seittejä kun oli tuossa kotimatkan varrella. Tehdään sama huomenna ja ehkä niin pitkään kuin ne seitit vain ovat paikoillaan. Harmi, että muurahaisia ja hämähäkkejä on niin hankala erottaa toisistaan varsinkin kun niitä sen verran harvemmin näkee. Muurahaisia enemmän. Crisu sanoikin:"Muurahaisen seitti", kun muutama muurahainen nähtiin. Eikä tuossa viereisessä metsänpalasessa näy olevan muurahaiskekoja. Päiväkodissa sanottiin, että he tekevät retkiä lähimetsään. Siitä ei ollut vielä varmuutta, että toteutuuko retki nukketeatteriin, koska uusien ohjeiden mukaan vanhemmilta ei saisi enää kerätä rahaa. Toivoisin, että Crisu pääsisi (nukke)teatteriin, mutta Sampo-teatterin esitteessä oli, että pääsylipun hinta on 8 €, joten minä + Crisu teatterissa olisi 16 € ja se on meidän varoille vähän liikaa. Eikä mikään esityksistä ollut sellainen että olisi tullut heti oivallus, että tuo on pakko päästä katsomaan.

Rastila näyttäisi olevan nuhjuisempi asuinseutu kuin mitä Vuosaari. Täällä ei humalaisia näe, mutta siellä kylläkin.

Katsoimme Crisun kanssa Harry Potter elokuvaa. Eilen yritin katsoa sitä samaan aikaan kun kokosin muumipalapeliä Crisun kanssa, mutta eihän se onnistunut. Tänään Crisukin jäi katsomaan "oikeaa" elokuvaa pidemmäksi aikaa kuin eilen. Tottumiskysymys. Ajattelin, että näitäkin voidaan katsoa, kun kerran Natalian lapsetkin katsova 4 v (eikö niin?) Bollywood-elokuvia. Harry Potter ja Narnia kuuluvat ehdottomasti lapsuuteen. Potter elokuvia katsoo näköjään monta kertaa kun niitä samalla selittää (yksinkertaisin lausein) lapselle ja samalla muuten itsekin kiinnittää huomiota eri asioihin. Scifiä, fantasiaa ja magiikkaa (saduissa) en kaihda vaikka pyrin joka sunnuntai käymään ev.lut.kirkon jumalanpalveluksessa ja saan pätevyyden opettaa myös uskontoa kunhan se filosofian gradu on tehty. Uskovaiseksi minua ei voi kutsua vaikka pohdin teologiseen pyrkimistä ja luin pääsykoekirjojakin päätyäkseni papiksi. Minä en voi uskoa, että Jumala olisi niin kapeakatseinen ja jyrkkä, että hänen luokseen olisi vain yksi portti. Jos nyt elämänkatsomuksesta puhutaan niin tällä hetkellä pinnalla on lähinnä se, että miten opettaa lapselle mikä on oikein ja mikä on väärin. Kun  välillä se ei ole itsellekään niin selvää. Valitettava tosiasia on, että sääntöjä pitää noudattaa mutta ne voi kuitenkin kyseenalaistaa vaikkakaan ei usein toiminnassa.

Kun seuraa eri medioita (tunnustetaan: Iltasanomien nettisivuja) näyttää siltä, että suomalaiset eivät osaa enää tehdä hyviä urheilusuorituksia, mutta rockata me osataan jos Suomenlippu alkaa olla symboli jollekin muulle kuin suomalaisuudelle Jyrki69:n mukaan.

Eilen olin Vuosaaren metroasemalla Runokuu-tapahtuman runopysäkki tapahtumassa. Piti alkaa 17.30, alkoi 17.55. Onneksi menin asemalla käymään vielä sen jälkeen kun olin Kirjatorilla katsellut 2 €:n kirjoja. Esiintymässä olivat Henriikka Tavi, Sirpa Kyyrönen ja beatboxaaja Michael Dawson (vaikka miesjuontaja sanoi kyllä Dawkins). Pidin outona sitä, että Tavi ei pystynyt seisomaan kahdella jalalla yhtä aikaa vaan väänsi toista jalkaansa ristiin samalla kun väänsi myös koko vartaloaan outoon asentoon - sellaiseen, jossa ilmiselvästi on hankala puhua, koska keuhkot ovat oudosta samalla. Pidin enemmän Kyyrösen tavasta esittää omat runonsa. Olen itse pari kertaa esittänyt kirjoittamiani tekstiä yleisölle ja hankalaa se on. Helpompi lausua toisten kirjoittamia runoja. Oman tekstin kanssa on ehkä niin alaston (siksipä sitä voi harjoitella jo lukion/kansalaisopiston ilmaisutaidon tunneilla. Minun pitämilläni, toivottavasti). Tuo itsensä vääntely on ehkä pieni asia, mutta pitäähän siihen kiinnittää huomiota, jotta todistaisi olevani tuleva ilmaisutaidon opettaja.

Päiväkodin täiongelma selvisi. Siellä on viime keväänä ollut yksi täiepäilys, mutta ei mitään sen suurempaa juttua. Minä kun ehdin jo rakentaa pääni sisällä kauhukuvan, jossa jokaisella päiväkodin lapsella oli ryväs täitä päässään.

Opintojen tekeminen alkaa taas. Miten ihmeessä kukaan on "ennenvanhaan" graduntekemisestä kun on ollut vain kirjoituskoneet? Tekstin muokkaaminenhan on ollut mahdotonta.