Minä tahdon lastentarhanopettajaksi. Ja mikäs siinä kuin opinnäytetyö kasaan ja kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien tentti läpi. Se työ päiväkodissa on opettamissa siinä missä (ja enemmänkin) kuin luokanopettajantyö. Oma kokemus omasta lapsesta, että pitää käsitteitä hänelle nyt määritellä. Kuvista kokemus ja äiti kielellistää jutut. Ei ne lapset itsestään opi. Ainakaan meidän lapsi, kun ollaan kaksikielisiä eikä isänkään puhuma kieli ole hänen äidinkieltään. Homma on nyt vaan se, että Crisu ymmärtää englantia mutta puhuu suomea isällekin, koska isä puhuu hänelle niitä suomenkielisiä sanoja joita osaa. Oma moka siis.

Tänään tultuani kirkosta minä järjestelin vähän kirjajakkaraa (kun meillä ei ole kirjahyllyä lapsen kirjoille, siitä olisi helpompi lapsen etsiä). Otin esille Nalle Puh lehdet ja nostin ylös myös Muumipeikko kirjan jossa hyvät kuvat ja vähän tekstiä. Omin sanoin niitä selitetään ja silloin pitää puhua lapselle ymmärrettävillä käsitteillä. Niitä juttuja joita lapsen haluaa oppivan. Sitten voi välillä testailla että onko lapsi oppinut niitä asioita joita monta kertaa kertaa. Numerot yksi, kaksi, kolme. Värit punainen, sininen vihreä. Kas kun neuvolasta sanottiin, että näitä pitäisi jo osata.

Kahvikuppini on nyt oikein mainio. Ostin sen tarjoustalosta. Näyttää vahvasti kalliilta design tuotteelta, mutta oli halpa. Ja siinä on lapsenomaisia kissankuvia. Jos säilyy ehjänä niin voi siirtyä lapsen kaakaomuksi.

Tänään myös maalattiin. Olin edelliskerrasta nostanut vesivärit korkealle kylpyhuoneen peilikaapin päälle ja lapsi rassu sai kylppärissä minulle monta kertaa sanoa, että maalata, maalata ennen kuin ymmärsin mitä hän tarkoitti. Ja taas käytiin läpi vesivärejä ja sitä, että toinen ´sivellin´ eli ´pensseli´ on suurempi kuin toinen. Ja toinen vastaavasti pienempi kuin toinen. Hankalaa opetella, mutta edelleen neuvolareissun jälkeen meidän annettiin ymmärtää, että nämä asiat pitäisi osata. (Nurinaa: miksi sitä tarkastusta ei sitten tee psykologi, jolla on alaan enemmän koulutusta vaan terveydenhoitaja?) Lastentarhanopettajankoulutuksessa ei mielestäni käyty läpi asioita, että MITÄ PITÄÄ OSATA (pääasiassa oli se, että mikä on LAATUA päivähoidossa) ja luulen kuunnelleeni myös kehityspsykologian luennoilla asiat aika tarkkaan. Toisin kuin mielenterveydenhoitajakoulutuksessa jossa saatoin NUKKUA TAKARIVISSÄ kun oma henkilökohtainen elämä oli ollut sen verran rankkaa. Hyi minua. Kyllä vain lähes valmis ´sitä-sun-tätä´ (merkantin paperit löytyvät) ja pohdin yhtenä iltana juuri ennen nukahtamista, että senkö minä sitten aikuiselta pojaltani kysyn, että joko SINÄ olet sen kirjan kirjoittanut? Noh, tuskin omia haaveitani hänen niskoilleen sälytän.

Ei voi juoda kahvia kun aamulla pitää mennä laboratoriokokeisiin. Ottavat samalla verensokerit.

Illalla juuri ennen nukahtamistaan Crisu jutteli yksikseen, selkä minuun päin kun nukkuu vieressäni (lastensuojelun mukaan lapselle pitää saada oma huone. Sen vuoksi voimme hakea kaupungilta asuntoa ja saada heiltä lausunnon sitä varten. Paremmat mahdollisuudet saada isompi asunto. Tässä neliöitä 44,5). Crisu muisteli Peppi kirjasta Tommia ja Annikaa. Se nyt kiehtoo hänen mielikuvitustaan enemmän kuin mikään muu kirja jota aiemmin ollaan luettu. Nuuskamuikkusen piippu oli myös muistelemisen arvoinen asia. Aiemmat kirjat ollaan oikeastaan menty läpihuutojuttuina - eli minä olen lukenut ja hän kuunnellut, mutta sen enempää innostusta hän ei ole osoittanut kuin sen toivomuksen, että äiti lukee. Nyt hän pohtii näkemäänsä. MUTTA! Mitä tehdään siinä vaiheessa kun tullaan siihen, että Pepin merimiesisä on Afrikassa kuninkaana. Lindgren käyttää sitä N-alkuista sanaa, joka meiltä on kielletty, mutta rap/hiphoplauluissa käytetty sana. Joskushan tähän ongelmaan törmätään, jos pojan Peppi-innostus jatkuu.

Nalle Puh lehden kanssa tuli Pöllön suhteen se juttu toivottavasti opituksi, että kynällä voi paitsi piirtää (poika itse piirtää) myös KIRJOITTAA.

Kasvattaa-oppia-opettaa. Kasvatustiede on kokemukseni mukaan todella löperö ala. Avainsana kasvattajalla REFLEKTIO. Enemmän minua filosofia kiinnostaa kuin kasvatustiede.

Jäi sellainen olo  näiden sarjakuvakirjojen luvusta, että poika jo miettii, että mitä ne hänen tuntemansa hahmot tekevät. "MIssä pikku myy on?" "Onko pikku myyllä kenkiä kun se on peiton alla?" Ei hän noin täydellisiä lauseita esittänyt vaan osoitti kuvasta ja kysyi:"Kengät?"

Eniten kiinnostaa moraalin ja etiikan oppiminen. Itseä entisenä puolianarkistina (ei mitenkään aatteellista, ihan tapakapinointia vaan. Lähinnä erilainen punkkarin ulkonäkö ja mustat vaatteet) ihmetyttää, että miksi kaikkia sääntöjä pitää totella? Ihan todella, ketä varten niitä sääntöjä oikein on? Kysehän on lopulta vallasta, eikö vaan? Tarvitsee saada kyseenalaistaa auktoriteetti.

Lapsi oppii kun sille opetetaan. Meidän lapsessa ei ole mitään neurologista vikaa.

Kirkossa pappi aloitti saarnaansa kysymällä että pitäisikö meidän kaikkien nyt vaan suoraan mennä kahville, kun se asia, jonka hän aikoo saarnassaan ottaa esille on sen verran vaikeampi. Puhui miten olemme synkän kuilun vieressä ja yritämme kaikin keinoin paeta sitä. Kuka Hesariin ja kahviin, kuka uskonnollisiin oppeihin. Että pilkuntarkka uskonnollisten rituaalien läpivienti ei auta. Loppuratkaisuhan oli tietenkin Jeesus, kun kerran kristillisessä kirkossa oltiin. Pappi myös tuli pois saarnastuolista ja hänellä oli langaton mikrofoni. Oli enemmän näyttelijä kuin kirkonmies ja puhui ilman papereita. Sitä toivoi kuollut teatterialan professori Paavo Liski, jonka ohjauksesta olen päässyt nauttimaan lapsena ja nuorena. Perusjuttuhan kristittynä olemisessa on se, että teot eivät pelasta vaan olet aina syntinen. Käsittääkseni se on väärä mielikuva, että kirkossa istumalla ja Jeesukseen uskomalla muuttuisi jotenkin HYVÄKSI ihmiseksi. Njet, syntisyys säilyy aina. Tai sitten ortodoksisessa kirkossa se on enemmän mysteeri. Yleensä ennen olen parempia ystäviä saanut ortodoksesta.

Kaipaan jo sitä, että saisin merkitä erinäisiin lomakkeisiin "OPETTAJA" eikä "opiskelija" kun kysytään ammattia. Ei opiskelija ole mikään ammatti, eihän? Ja tuntuu muuten ihmeelliseltä, että se toteutuu, eikä ole vain mikään turha haave. Tulisi vaan joku vanha tuttu ihmettelemään ja repimään, että NÄYTTELIJÄhän sinusta piti tulla. Ei ikinä jos ei Paavo Liski olisi ollut ohjaamassa. On sillä teatterilla voimaa. Siksi siis hyvä, että myös ilmaisutaidon opettaja. Teatteriahan se tarkoittaa.