Herran jumala (kun ei tässä muutakaan sanontaa ole) Minä taidan olla oikeassa ajattelussani tässä "Levinas-kontekstissa". Levinasin väitöskirjan (1961) nimi oli Totality and infinity - an essay of exteriority. Exteriority = ulkopuolisuus (?) [pitää hommata suomalaisesta kirjakaupasta muistitikkusanakirja á alle 25 €] Toinen eli kasvot eli ääretön eli transsendenssi = Jumala. Hmmm., tai miten se sitten asian tarkemmin määrittelee (on juutalainen filosofi. Tärkeää venäläiset klassikot, siis kaunokirjallisuus joista saanut esifilosofiset kokemuksensa).

Nyt minä olen ihan hämmentynyt siitä, että mitä on tämä ulkopuolisuus (se Totality and Infinity minulla on itsellä. Irtolehtinä jo). Itse ajattelin että se on "ei-minä". Levinas ei hyväksy toisen dialogista filosofiaa kirjoittavan juutalaisen Martin Buberin ajatusta minän ja sinän välisestä suhteesta. Kysymys, johon en osaa vastata vielä minkään lukemani perusteella on, että onko tuo ulkopuolisuus poissaoloa olemassaolosta? Tuskin. Mutta sitten taas tämä ´il y a´ (there is ei yhtään sama kuin Heideggerin es gibt). Teatterista kiinnostuneena mielenkiintoisin käsite on ´Kasvot´. Mistä tuli mieleeni, että minun pitää pikimiten katsoa Jyväskylän yliopiston draamakasvatuksen perusopintojen lähiopetuspäivät, jotta osaan ilmoittautua oikeille päiville.

 

Taitaa olla, että minun perusasenteeni maailmaa (liian suuri käsite ja sana  käytettäväkseni) kohtaan olisi "Anteeksi, minä ajattelen". Mutta huom.! Ensimmäinen merkitys tässä lauseessa tuolle anteeksi sanalle on se, että minä todella pyydän anteeksi sitä että KEHTAAN olla niin omahyväinen, että teen sitä TOIMINTAA että ajattelen. (Väitän, että ajatteleminen on siis toimintaa vaikka sillä ei hetimiten mitään havannoitavaa toiminnanjälkeä olekaan). Vasta toiseksi tulee lauseen se merkitys, että pyytää anteeksi-sanalla toisia vaikenemaan.
BUH, nyt ei jaksa tarkistaa mitä on ajatellut. Kuitenkin ydinasia kai on, että lauseella tosiaan voi olla kaksi merkitystä. Ehkä se draama vieläkin kiinnostaa minua. Kun olin n. 11 v olin Paavo Liskin ohjauksessa näytelmässä, jossa aloituslaulu oli "PROSTIKAA" mikä tarkoittaa anteeksi.