Pysyttelin tahallani irti tietokoneesta ja netistä. Luin äitini minulle tilaamaa Me Naiset lehteä, josta koko perhe näyttää nyt pitävän. Minä luen haastatteluja ja jos kaikki on kotona ja omassa mielessä ok, niin luen lehden alusta loppuun mielellään. No ehkä muotijutut menen yli. Me Naiset 37/2009 oli juttu "Mitä mieli höpöttää" NLP:stä.

Perjantain iltapäivälehdestä luin horoskoopin. Siinä luki, että joku ihminen odottaa yhteydenottasi valmistautuneena. Haluaisin arvata kuka se olisi. Olisiko se vuoden 1990 teatterileirin miesopiskelija, joka sanoi, että voisinko minä opettaa hänelle teatteria, kun ole tehnyt sitä niin kauan. Tämä tapahtui kun olin 19 vuotias. Opettajan pätevyys on pian, ilmaisutaidon opettajan pätevyys myös (minun pitäisi ilmoittautua lähijaksoille!). En tietenkään yritä ottaa yhteyttä. Olen jo tehnyt sen, asuessani Joensuussa, tekstiviestillä.

Iltapäivälehdessä (s.26) Anu Saagim sanoo näin (toimittajan mukaan):"Olen ateisti. Tai uskon johonkin, onko se sitten Jumala tai jokin muu olento, en tiedä." En puutu lausuman epäloogisuuteen, siihen että hän uskoo tai ei usko eikä itsekään tiedä kummin päin asia on. Huomautan vai, että Jumala ei ole olento. Jumala ei ole ihmisen käsillä eikä käsitettävissä. Teologiasta (35 ov, en tiedä nykyisiä opintopisteitä) opin suurinpiirtein sen, mitä kristinusko sanoo Jumalasta. En voi tuntea mitä Jumala on. Se on mahdoton asia - minun maailmankatsomukseni mukaan. On siellä opinnoissa joku kurssi uskonnonfilosofiaa (kirja oli Hick, uskonnonfilosofia - tai taa olla kirjahyllyssäkin) sekoittamassa tätä ajattelua. Tämä on vaikea asia. En kai ole yhtä epälooginen kuin Anu Saagim?  Voinko kuitenkin tuntea (-feel, not know) Jumalan? Tässä ajatteluani sekoittaa vielä se Levinas. Nimenomaan hänen mielestään "toista" (joka on sekä a) toinen ihminen, b) Jumala, c) äärettömyys - joka tulee Descartesin filosofian termistöstä) ei voi tiedon avulla ymmärtää - silloin "totalisoi" eli palauttaa "samaan", toiseen toiseus pitää säilyä.
 

Tässä kohtaa ajatukseni totaalisesti loppuvat nyt ja ylläolevaan kirjoitukseen jää aukkokohtia. Ei olisi pitänyt kirjoittaa mitään Jumalasta. Konkreettinen oma lapsi pitää asiat paikoillaan ja selvinä. Ainoa mitä tarvitsee tuntea, on:"Jumala soi" - ja musiikkilukiolaiselle se merkitsee pikemminkin runoa kuin julistusta. Tai onhan siinä vielä se, että onko tuo "soi" preesens vai imperfekti, kun ne ovat tällä sanalla samat. T-paita jos se olisi, niin takapuolella lukisi "...ja kansa joi."

Me Naiset lehdessä oli myös pieni kirjoitus Marko Hautalan Käärinliinat kirjasta. Kirja kiinnostaa sen vuoksi, että se tapahtuu mielisairaalassa / vankimielisairaalassa (Metrolehden mukaan).  Toisessa jutussa kirjailija Laura Honkasalo (oliko "Sinun lapsesi eivät ole sinun") kertoo olleensa mielisairaalassa toisen lapsen syntymän jälkeen, synnytyksen jälkeinen masennus.

Muodista. Itäkeskuksen metroasemalla näin tytön, jolla oli Sex Pistols T-paita. Olisin halunnut sanoa hänelle, että tuo paita kelpaisi minullekin. Ei siksi, että yhtyeen nimi on provosoiva vaan siksi, että pidän siitä musiikista. Ja ellei anarkiaa, niin kyllä vallitsevat säännöt ja käytännöt pitää pystyä kyseenalaistamaan. Metrossa näin toisella kerralla miehen, jolla oli hakaneula korvassa. Punk. Ei kai minun tarvitse mennä takaisin Esa Saarisen kirjoittaman Punkakatemiakirjan pariin perustellakseni, että miksi punk? En tiedä, ehkä se on kirja, joka olisi hyvä saada kirjahyllyynsä, hankala tehtävä tosin. Sisään sulautuneen kapinallisen selittää ehkä se, että vanhemmillani oli yöllä auki oleva grillikioski silloin kun olin lapsi. Joskus olin itsekin siellä öitä. Tuuli, kävi veto luukuista talvella, ihmiset huusivat luukulla huoraa ja muita loukkaavia sanoja, olivat kännissä kun tulivat ravintolasta. Tappelivat. Eräs ihminen on tehnyt perinteentutkimuksen pro gradutyön grillitappeluista ja haastatteli tätä varten äitiäni, jolla on tämä gradu. Karua luettavaa. Monesti suuret ikkunat räsähtivät rikki, kun miehet tappelivat. Täyttä hulluutta (real Madness - ja nyt muistuu mieleeni, että tällainenkin yhtye on ollut kuin Madness!) vaikka tuota sanaa suuresti vierastankin.