Aviomies ei halua mennä kielikurssille. Meillä oli keskustelu keittiössä ja se johti kylmään sotaan - siis vaikenemiseen joka synnytti tilanteen, jossa minun tuntui olevan vaikea, suorastaan mahdotonta puhua edes lapselle. Onneksi sitä kesti vain n. 2 - 2½ tuntia. Mies sanoi, että on niin hankala ja paha elää Suomessa kun ei ole mitään tehtävää, ei töitä. Otin esiin taas kielikurssin, jonne ilmoittautuminen on maanantaina ja tiistaina. Ei kiinnosta - perustelut: muutkin ystävät ovat saaneet töitä ilman kielitaitoa (posti kiinnostaisi, siivoaminen). En osaa sanoa, menikö hänen afrikkalaiseen tajuntaansa perille se, että jos menee KIELIKURSSILLE, niin silloin on tekemistä ma + ti klo 12 - 13.30. Otan vielä esille sen kielikurssin joko sunnuntaina tai maanantaiaamuna, että jos hän menee sinne niin kysyy että ei ole muuta maksua kuin se 5 € materiaalimaksu. Esitteessä, jonka löysin kaupasta ei muita maksuja ollut. Ei myöskään minkäänlaisia yhteydenottotietoja.
Tämän meidän kylmänsodan aikana minä otin myös sormukset pois. Minullahan on äitini vanha hääsormus ja oma ostamin kihlasormus. Mies oli ostanut itselleen kihlasormuksen uutena vuotena 2005 - siis kun odotettiin vuotta 2006. Minulle hän ei ole sormuksia antanut. Tulee vain kotona palautetta:"Et ole pessyt kasvojasi", "Et ole harjannut hampaitasi", "Et ole siivonnut, minun pitää aina siivota" - tämä viimeinen kai yleensä naisen repliikki kotisodassa. Olen minä alkanut tehdä vähän kotijuttuja. Järjestelen pöydältä kirjojani, otan astiat pois tiskikoneesta - ja nyt voin jopa näyttää miehelle vaatekaappini, hyllyt ovat siistimmät kuin hänen omassa kaapissaan. Siis jos mies jaksaa ja viitsii katsoa, koska välillä tulee selvastikin ikävä Afrikkaan, varsinkin kun perhe soittelee perään ja ihmettelee, miksi hän ei tule käymään. KUN EI OLE RAHAA. Mutta sitä ei sitten voi sanoa. Tai että lähettäkää minulle rahaa, jos tahdotte, että tulen käymään. Ei kun afrikkalainen perhe-etiketti sitten näköjään.

Lapsen kanssa on kyllä ihanaa. Chrisu ymmärtää niin paljon asioita ja hänelle voi kerta kaikkia juttuja. Eilen illalla katsottiin pikkuisesta maapallasta, että mitä maita siellä on. Sitten oli metodistikirkosta ottamin pieni lehtinen kärsimyksestä ja Chrisu kysyi kuvasta. Kerroin, että voi olla että jossain ei ole ruokaa, jossain on sotia, ihmiset räjäyttävät itsensä jne. Ja että näistä asioista tulee uutisissa. Pieni maailmantuskaa herättävä infoni ei herättänyt kovinkaan paljoa järkytystä. Ursula K. Le Guinnin Maameren tarinoissa joku kauppias tarjosi pieni pillereitä vaimentamaan maailmantuskaa. Huumetta, ajattelin minä, varsinkin kun sen jälkeen henkilöt olivat kärsiviä itse. Eikä tullut mieleenikään kertoa Chrisulle, että se henkilö "on vaan velho". Oikean Jeesuksen tarina on nyt vaan niin ihmeellinen, ettei siitä yli pääse ilman meditaatiota. "Ora et Labora", sanoi dekaani teologisessa tiedekunnassa. Sanaa täytyy meditoida. Minä uskon, että pyhyys voi saavuttaa meidät, että se ei ole vain jotain kuolemantakaista. Eilen illalla oli outo kohtaaminen R-kioskilla. Siinä oli nainen, minua nuorempi, ehkä kuitenkin yli 30 vuotta. Hän osti lottoa ja pelejä. Sitten sanoi:"Luojan kiitos" - ja minä siihen häntä säestäen, että sitä saakin kiittää. Nainen halusi olla juomatta alkoholia (joillekin ihmisille vaikeaa...) ja minä kerroin kuinka tupakanpolttoni loppui kun sain talon tarjoaman teen elämäntapataiteilijoiden ravintolassa Joensuussa (tarjoilija toveri näyttämötyönlinjalta) ja puoliksi poltettu toppa jäi pöytään ja tupakointi loppui. Sitten kun nainen oli lähdössä niin hänen luokseen tuli toinen nainen minulta tiukkaamaan:"Oletku tunnustanut Jeesuksen Herraksesi, Oletko tunnustanut Jeesuksen Herraksesi". Minä vaan vastaan sanomaan, että joo - papiksi, jos olisi rahaa opiskella. Sain sanoa sen muutaman kerran kun nainen tuota "Jeesus, Herra" toisti. En sitten tiedä mitä suuntausta hän edusti. Uskonnolla voidaan tehdä myös paljon pahaa. Loppujen lopuksi aihealue sellainen, jossa ei kenelläkään voi olla viimeistä sanaa.

Tämän kaiken lisäksi minulla on kotona huoneen nurkassa pino kirjojoa joista ei ole kukaan muu minun lisäkseni kiinnostunut. Mm. "God, Death and Time". Juutalaisen filosofin.  Kirjatorilta ostin Hannu Virtasen näytelmän Juoksuaika, koska se oli juuri sellaista draamatekstiä, jonkalaista teatterin minun mielestäni pitääkin olla. Ja kun siis tuollaista on jo kirjoitettu minun ei ole syytä yrittää. Vaikka se :"Käy ´Mälä´ Kaljaa" - olisi aika hauska juttu... Lisäksi ostin Lasten keskuksen kustantaman Mia Battilanan ja Kenneth Battilanan kirja Ilona ja Muffa teatterissa. Yhteensä nuo kirjat 4 €. Sen jälkeen piti vielä ostaa äidille (ystävänpäiväkortiksi) postikortti, jossa on pikkuinen pupu ja tekstinä "YOU MAKE ME GRAZY", niin osuva teksti.