Äitini lähti tänään takaisin Pohjois-Karjalaan oltuaan meillä 9 yötä. Olisi saanut olla pidempäänkin, mutta hänellä on siellä asioita hoideltavana. Seuraavan kerran tulee käymään varmaankin joskus heinäkuun alussa, mennään sitten naisten kanssa Korkeasaareen.

Ostimme Kevätpörriäisen sitä kaupitelleilta pikkutytöiltä. Hinta oli 4 €, mikä ei mielestäni ollut liikaa. Onneksi löysimme talosta tarvittavat pikkurahat, sillä tytöillä ei ollut vaihtorahaa antaa takaisin 10 €:sta. Nyytiäinen haluaa, että luen lehteä hänelle, kun löysi sen kaapista. Talon pari kaappia keittiöstä ovat saaneet palvella kotitoimistoani, raha- asiat ja muut tärkeät pitää säilyttää siellä. Järjestely sujuu hyvin.

Olen lukenut A.W.Yrjänän päiväkirjaa. Yllättävän nöyrän ja yksinäisen oloinen mieshenkilö päiväkirjansa perusteella. Tahtoisin seuraavaksi lukea Panu Rajalan tekemän kirjan Aila Meriluodosta, mutta en muista kirjan nimeä, jotta voisin sen varata kirjastosta.

Kahvin sijaan olen alkanut juomaan enemmän teetä. Pitäisi ostaa keinomakeutusta kun ropsautan makua saadakseni joukkoon sokeria. Mummo eli äitini opetti Victorin leipomaan kahta uutta ja helppoa pullaa. Aviomiehelläni on sellainen käsitys, että minä en yhtään osaa tehdä ruokaa esim., en makaroniveteen ole laittanut suolaa niin se riittää osoittamaan kuinka huono ruoanlaittaja olen. Jätän kommentoimatta asiaa miehelleni ja annan hänen hoitaa keittiö ja siivoushommat kokonaan.