Luin loppuun Helena Sinervon kirjan Tykistökadun päiväperho, jossa oli laimea loppu. No, ehkä mielenkiintoinen mutta sai koko kirjan tuntumaan jotenkin laimealta. Lainasin Tommi Melanderin kirjan Ranskalainen ystävä ja luulin sen kertovan jostain rakkausjutusta ranskalaisen naisen kanssa, mutta näinhän ei ollenkaan ole. Kirjastossa sain luettua Kirja/in lehteä kun odottelin meidän lähtöämme katsomaan Todellisuuden tutkimuskeskuksen Tutkielmaa Danten kiirastulesta.

Jos teologia olisi pääaineeni minä tekisin gradun aiheesta ´IHMISTEN USKOONTULOKOKEMUKSIA´. Mutta koska pääaineeni on filosofia ja olen kiinnostunut kirjallisuudesta sen verran, että olen tarjonnut kerran kehnoja novellejani kustantajalle voin keskittyä siihen, jos voisin kirjoittaa (=suunnitella! Oppia kirjoittamisesta!) uskoontulosta. Se on aihe, joka pakottaa menemään romaanin suuntaan. Pitää nyt ensin päättää että miten suunnittelen, millaisia muistiinapanoja teen. Saisinko kirjoitettua 2 - 3 v.? 3-5 v.? Sillä kirjoittaminenhan ei ole pää"työni", vaan opettaminen sen gradunteon jälkeen. Viime keväänä Vuosaaressa olisi ollut kirjoittajaryhmä, jota veti Markku Pääskynen, mutta olin jo ilmoittautunut ranskantunneille, niin en voinut sinne mennä. Jos samantyyppinen ryhmä on alkamassa syksyllä, niin voisinpa sinne mennä hyvin mielin.