Minä ja aviomies ollaan oikeastaan aika hyvin toimiva perheyksikkö - noin sosiologian henkeen sanottuna. Minä olen (anteeksi kirosana, mutta sopii mielentilaan) niin h e l v e t i n tyytyväinen, kun mies luulee, että minä en osaa tehdä mitään kototöitä. Tai hän löytää tekemistäni jutuista jonkun virheen ja saa tekosyyn tehdä se asia itse. Toki minäkin yritän tässä työnjaossa osani tehdä. Esim. kerään lapsen lelut kun niitä on missä sattuu ja esipesen astiat, että varsinainen pesu-urakka on sitten helpompi tehdä.

Rakkautta? Ei sellaista romanttista jossa toinen on maailman ihmeellisin olento. Ei mies minua kauniiksi kehunut, silmieni lumovoimaan jäänyt. Tarkoitus oli perustaa perhe, jossa on ainakin yksi lapsi. Ensimmäisenä jouluna sain "minä rakastan sinua" kortin mieheltä. Ja taisin saada samanlaisen syntymäpäivänäni. Kerran tuli "minä rakastan" tekstiviesti englanniksi täällä Helsingissä talvella. Odotan vain kärsivällisesti, että päästäisiin koko perhe - tai ainakin minä ja mies Afrikkaan ja hän siellä sanoisi minulle nuo maagiset sanat.