Aviomieheni tykkää nyt kesäiltaisin käydä kaupungilla. Ja olen siihen "antanut luvan" hänelle. Sillä sitten hän saakin istua lapsen kanssa kotona sillä aikaa kun minä olen teatterimenoissa heinäkuun lopulla ja elokuun alussa. Nyt meillä on harjoituksissa 3 vkon tauko. Yllätyksekseni nyytiäinen söi ruokansa ihan ilman mitään eri itkuja. Kun syötin häntä. Aviomies on sitä mieltä että lasta syötetään kotona tämänkin ikäisenä vielä. En ole arvostellut tätä, koska en halua "turhia" riitoja. Näkisipä mies minkäikäiset lapset Suomessa jo syövät ihan itse!

Nyytiäinen onkin sitten ihan oikea Tove Janssonin satuhahmo. "Nyyti nyytiäinen" kirjassa Kuka lohduttaisi nyytiä.

On juhannusaatto ja meillä jouduttiin pistämään valoja päälle, että pystyin lukemaan Aku Ankan taskari kirjoja meidän nyytiäiselle. Äänikirjoja kuunnellaan kun mennään nukkumaan. Nyt on lainassa Peppi Pitkätossu, Piilomaan pikku-aasi ja Liisa Ihmemaassa. Tuosta Liisasta rupean kirjaston kautta metsästämään, että onko jotain lapsille sopivaa elokuvaa / animaatiota tehty. Koska nyytiäinen osoitti kiinnostuneensa tästäkin hahmosta. Television Pate Postimiehestä nyytiäinen ei yhtään tykkää. Puuha-Peteä en ole esitellyt, yök. Itselleni lainasin Lucky Luke - sarjakuvia, koska oli ilmestynyt monta sellaista sarjakuvaa jota en ole lukenut silloin kun niitä luin muuten - alle 15 vuotiaana. 8 kirjaa.

Jään tänne yksikseni lapsen kanssa miettimään, että mihin aikaan sitä mennään nukkumaan. On nyt sentään juhannus, jota jollain lailla pitäisi juhlistaa.(?)