Meillä ei ole aviossa ainoastaan kaksi eri ihmistä vaan peräti kaksi eri kulttuuria. Ja missä meidän suurin ristiriita on? Astioiden tiskaamisessa. Minä pistäisin kaikki astiat tiukasto järjestykseen että ne olisi helpompi pestä. Mies pitäisi astiat hujan hajan. Ja mies tuntuu näissä kotitöissä AINA olevan sitä mieltä että hän tekee ne paremmin. Niinpä hän sitten tekee ne ja pidän suuni supussa, että kyllähän minäkin... Kaikki perinteiset naistentyöt hän tuntuu ajattelevan tekevänsä paremmin. Joskus hän vaatii minua osallistumaan niiden tekemiseen, mutta lopputulos on sama: hän tekee ne paremmin.

Tänään äitini palaa Berliinistä ja jää meille n. 1 - 1½ viikoksi.

Tällä viikolla huomasin jo olevani onnellinen (vaikka nää myönteiset olotilat on meille bipoille pelottavia, voi olla alkava mania, no kerron sen sitten mun hoitajalle, hän saa päättää), koska olen opiskellut juuri sitä ainetta, jota jo 13-14 vuotiaasta lähtien halusin ja koska minulla on ihana lapsi. Ja aviomieskin on, ei tarvitse olla lapsen kanssa yksin. Ja mieskin joskus osoittaa tykkäävänsä. Ei sen tarvii olla kuin äänensävy jolla se puhuu. Me Naiset lehdessä oli juttu naisesta joka odotti lasta nigerialaiselle miehelle jolla ei olleet paperit kunnossa. Mies vietiin takaisin Nigeriaan, koska syntymätön lapsi ei vielä ole perhe. Niinhän meillekin oli käydä, mutta mies pakeni Ruotsiin ja palasi vasta lapsen syntymän jälkeen. Eikä tämä ollut tarpeeksi iso rikos, että hän ei sitten oleskelulupaa olisi saanut. Me oltaisiin oltu paljon onnellisempi perhe, jos olisi saatu olla se odotusaikakin yhdessä. Ja sitten syntymän jälkeen? Suoraan mielisairaalaan. On tässä vaikeuksia ollut. Toivottavasti ei enää tule.