Eilen iltapäivällä sain puhelinsoitin aviomiehelleni ja se särki meidän arkiset rutiinimme. Mies oli lähdössä kaupungille ja vei roskia samaan aikaan roskikselle ja puhui vielä puhelimeen. Niinhän siinä kävi, että avain putosi roskikseen. Selvitettiin puhelimessa, että missä roskiksessa se avain oli ja mies jatkoi matkaansa kaupungille koska a) hänellä oli kiire b) roskis haisi niin inhottavalle. Äitini, joka on luonamme käymässä oli mukana ja yksinkertaisesti siirsi yksikerrallaan roskapussit toiseen roskikseen. Roskis oli tyhjä, kun sitä katsoimme, mutta avainta emme löytäneet. Tänään mies päätti, että hän vielä kerran kurkistaa sinne roskikseen ja pisti käsiinsä muovipussit jotta ei sottaisi itseään. Roskis oli tyhjä. Minä katsoin sinne ja en nähnyt mitään. Mies katsoi sinne ja näki avaimensa. Hurraa! Ei avainten teettämisiä, ei toimistoon soittamisia. Jäätiin vain ihmettelemään, että oliko juuri se roskis ollut tyhjä silloin kun miehet olivat käyneet ne tyhjentämässä ja se meiltä huomaamatta jäänyt avain olisi juuri siksi jäänyt vielä kiinni roskiksen pohjanöhjään.

Äitini  kanssa kävimme Itäkeskuksessa ja istuimme Hesburgerissa syömässä Fish and Chipsiä ja viereisessä pöydässä vanha mies esitteli tovereilleen vanhoja sotakuvia.